Vikakoodit luettu – vika selvisi

Kävin sitten onneksi viime perjantaina elektroneuromyografiassa, eli hermoratatutkimuksessa. Onneksi. Lähetteen tehnyt lääkäri piti sitä nyt hieman turhana, mutta halusin oman mielenrauhan vuoksi saada asiaan varmuuden. Oli sitten välillä hieman epämukava toimenpide, kun jalkaan työnnettiin ohuita neuloja joihin syötettiin sähköä. Välillä jalka sätki hervottomasti kuin kala veneen pohjalla.

Tulos? Hermoratatutkimuksen mukaan hermopinne ei selitä kaikkia vaivojani. Neurologin mukaan minun tulisi käydä magneettikuvauksessa. Soitinkin heti maanantaina lääkärille ja hän oli samaa mieltä saatuaan neurologin lausunnon. Nyt sain lähetteen magneettikuvaan. Oletin saavani ajan muutaman viikon kuluttua, joten yllätykseni oli melkoinen, kun aika löytyisi jo heti seuraavana päivänä, eli tiistaina. Kävin siis eilen iltapäivällä magneettikuvauksessa ja lausunnon sain tänään aamulla. Trikoomies työnnettiin koko komeudessaan sisään tuubiin. Alhaisimmat taajuudet saivat jännästi molemmat jalkani tärisemään ja sätkimään.

Magneettikuvauksen perusteella radiologi antoi seuraavan lausunnon. Vasemman reisiluukaulan rasitusosteopatia, jossa rasitusmurtumaa ei vielä ole kehittynyt.

Viimeinkin! Nyt kun tiedän varmuudella mikä minua vaivaa, niin ei tarvitse turhaan miettiä ja pähkäillä. Nyt seuraava askel onkin saada ortopedin lausunto tuosta. Sainkin jo ajan tälle päivälle. Toivottavasti saisin ainakin pyöräillä. Olisi kiva kuulla muilta saman diagnoosin saaneilta hieman toipumisajoista jne. Älkää pelätkö, kommentointi ei maksa mitään.

Amsterdam peruttu – Trikoomies telakalle

Takarajani Amsterdamin suhteen paukkui eilen. Yritin ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta ei sitä oikein juoksuksi voinut kutsua. Tuntui siltä kuin jalat olisivat eri paria. Tunsin heti kuinka sisäreisi kipeytyi, hermohan se siellä taas ilmoitteli olemassaolostaan.

Kävin tänään taas lääkärillä. Nervus cutaneus femoris lateralis -hermo ei välttämättä ole enää jumissa, mutta se on edelleen tulehtunut ja ärtynyt. Teksti oli karua. Puoli vuotta juoksutaukoa. Siis mitä? Tästä päivästä laskettuna? Ei onneksi, vaan heinäkuusta. Joten Trikoomies on nyt telakalla ensi vuoteen saakka. Ei vi**ta ollenkaan.

Perjantaina olisi luvassa vielä hermoratatutkimus. Onneksi oli vakuutus, on kuulema kallis tutkimus. Pistelevät neuloja ja kysyvät jos sattuu. Kuulostaa mukavalta.

Onneksi olin ottanut lentolippujen oston yhteydessä myös peruutusvakuutuksen, joten saan ainakin euroni takaisin.

Jatketaan ensi vuoden puolella. Nyt pitää saada palikat kasaan ja määritellä uudet haaveet ja haasteet. Vesijuoksua voisin harrastaa kolmesti viikossa ja pyöräillä saan mikäli se ei ärsytä hermoa. Jotakin on kyllä tehtävä, muuten hajoaa pää.

Joululahjaksi en toivo mitään muuta kuin terveen jalan.

Muutos mielialassa

Juokseva ystäväni Karperön Wilson Kirwa huomautti minulle ystävällisesti, että blogistani on tullut masentuneen juoksuharrastajan sairauskertomus. Sulkapalloileva kaksoiveljeni oli tehnyt saman observaation jo heinäkuussa. Näin tekstejä jälkikäteen katsoessani voin todeta poikien olevan oikeassa. Joten nyt tehdään mielialamuutos.

Huomasin jo tiistaina lääkäriltä lähtiessäni, että nyt oli tietty ilo palannut Trikoomiehen tekemiseen. Koko heinäkuu ja suuri osa elokuusta on mennyt mieli maassa. Töissäkin on nyt kivempaa, kun ei koko ajan tarvitse miettiä miten ja koska venyttelisin jalkaa.

Katselin 4-vuotiaan joukkotuhoaseeni kanssa miesten EM-maratonia lauantaina. Selitin hänelle, että tuollaiseen yhtä pitkään kilpailuun oli myös Isin ajatus osallistua. Samaan aikaan piikkipaikalla ollut puolalainen sippasi ja keskeytti. Poikani katsoi minua ja sanoi: Isin lajka (ei jalka) tulee kuntoon, Anton korjaa. Isi kyllä jaksaa. Isi menee lentokoneella sinne Hollantiin.

No perkele. Nyt oli vedettävä Teräsmiehen viitta harteille. En voisi tuottaa pojalleni pettymystä. Näillä korteilla mennään. Jos olen 1.9. juoksukunnossa, niin sitten mennään Amsterdamiin – vaikka väkisin.

Hermot jumissa

 
Jouduin nielemään ylpeyteni ja nilkuttamaan lääkärille. Olen sanonut meneväni lääkärille vasta kun jalka roikkuu irtonaisena vieressä. Trikoomies – kaksinaamainen jonglööri.

Sunnuntaina kaikki tuntui hyvälle ja olin toivoa täynnä. Mutta mökiltä kotiin lähtiessä horjahdin venevajassa ja olin pudota veteen. Siinä samalla tapahtui taas jotain, sillä jännitin tietenkin lihakseni yrittäessäni pitää tasapainoni.

Jalka tahtoi taittua alle ja etu- ja sivureiteen säteili kipua. Se tuntui taas samalta kuin loukkaantumishetkellä. Olinko saanut Monopolin palaa heti takaisin lähtöruutuun -kortin?

Lääkäri tutki jalkaa ja taitteli sitä eri suuntiin. Annoin vikakuvauksen. Olin tohtori Googlea konsultoidessani löytänyt tietoa tilasta nimeltään Meralgia paresthetica.  Kaikki nuo oireet täsmäsivät niin hyvin. Minulla oli myös ollut lievää tunnottomuutta yläreidessä (iholla). En kuitenkaan alkanut ohjaamaan lääkäriä tuohon suuntaan, vaan hän epäili sitä täysin itse. Sitä ennen lonkkani oli kuitenkin kuvattava, joten mars mars röntgeniin. Kuvissa ei näkynyt ongelmia, joten takaisin lääkärin puheille. Hän oli lähes varma tuosta diagnoosistaan ja pyysi minua nousemaan hoitopöydälle. Siitä sitten neulapelkoiselle Trikoomiehelle puudutuspiiki cutaneus femoris lateralis -hermoon. Ei tuntunut mukavalta. Mutta eipä enää satu jalkaan.

Mikä ihmeen parabolica?

Meralgia paraesthetica on nervus cutaneus femoris lateraliksen nivusseudun pinne. Tämä hermo on puhdas tuntohermo ja hermottaa reiden etu-ulkosivun. Hermo voi joutua pinteeseen tullessaan ingvinaaliligamentin ali tai yli reiden alueelle spina iliaca anteriorin läheltä. Normaalisti hermo kulkee lantion puolelta reiden etupinnalle ingvinaaligamentin alta noin senttimetrin suoliluun etuharjanteen mediaalipuolelta, mutta voi myös kulkea kyseisen ligamentin läpi tai yli ja jopa suoliluun etuharjanteen yli.

Oireet:

• reiden etu- ja ulkosivulla tuntuva puutuminen, pistely ja polttava kipu
• puhdas tuntohermo, sensorinen mononeuriitti
• pahenee lonkan alueen liikkeistä - jopa kävely tai pitempi istuminen

Front of Thigh Numbness from Running - Femoral Nerve Entrapment

Ja Trikoomiehen tilan aiheutti?

Lääkärin mukaan harjoitusmäärien kasvattaminen on saanut aikaan reisilihasten nopean kasvun. Samalla nivustaive ei anna periksi ja tuo hermo jää puristuksiin. Nyt tulee sitten viikko täyslepoa ja Burana-kuuri (3x 600 mg kahdeksan päivän ajan). Etureittä ja nivusen aluetta (lonkankoukistaja) tulisi kuitenkin venytellä kevyesti koko ajan. Sen jälkeen pitäisi vielä ottaa rauhassa viikko. Eli näillä näkymin Amsterdam on förbi. Ottaa kyllä päähän niin satasella. Mutta samalla on nyt helpottunut olo, kun tähän monivammatapaukseen on tulossa onnellinen loppu. Pääsen ainakin jossain vaiheessa taas juoksemaan. Mutta ei sitä voi salata, pettymys on todella suuri. Tuntuu kuin puolen vuoden työ olisi vedetty vessasta alas.

Reality check

Tunnun toistavani itseäni. Eli toiveeni päästä edes kokeilemaan juoksua ei toteutunut. Yritin lauantaina ottaa muutaman juoksuaskeleen ja tunsin heti lonkankoukistajassa pistävää kipua ja painetta. Se pysäytti ja pisti miettimään. Olin valmis lyömään hanskat tiskiin Amsterdamia ajatellen. Halusin vain olla yksin ja lähdin mieli maassa kahden tunnin kävelylle. Jalkaan sattui, mutta se ei minua enää haitannut. Olin tehnyt päätökseni.

Illalla pyysin kuitenkin huoltovarmuuspäällikköä hieromaan jalkaan Hot balsam -lämpövoidetta. Ihmettelin hieman miksi tuubi oli niin pieni. Saman valmistajan kylmägeeli on paljon isompi. No en tietenkään miehenä lukenut käyttöohjeita, vaan pyysin saada lisää kivasti lämmittävää ihmeainetta. Hieroin vielä lopuksi itse jalkaa ja pesin käteni. Menin nukkumaan ja..... heräsin yöllä klo 1 siihen kun jalkani oli kirjaimellisesti tulessa. Äkkiä mökin saunaan ja vettä jalan päälle. Käsikin oli tulessa. Vettä roiskui silmiin, joten hieroin tietenkin niitä nopeasti. Big no no. Nyt poltti myös silmissä. Lisää vettä. Tilanne rauhoittui. Onneksi en sohinut belsebubin kastiketta herrasmiehen alueelle. Kiipesin takaisin nukkumaan. Meni vartti ja jalka oli taas tulessa ja täynnä punaisia täpliä. Kiipesin alas ja varmaan juoksin (en muista) laiturille. Hyppäsin suoraan mereen ja istuin siellä muutaman minuutin. Kiipesin ylös ja menin nukkumaan. Aamulla katsoin tuubia ja siellä luki: jo muutama tippa antaa lämmittävän vaikutuksen

Olisiko kannattanut lukea ne ohjeet?

Aamulla ajattelin, että perkele, vielä ei anneta periksi. Jalka tuntui taas kävelyn jälkeen hieman paremmalta, joten kotiin tultuani lähdin 3 h:n ja 70 km:n fillarilenkille. Ostin viime viikolla myös kumisen fysionauhan ja aloin tällä viikolla tekemään sen avulla liikkuvuusharjoituksia. Se onkin osoittautunut todella hyväksi ostokseksi. Sen avulla saa jalan pysymään oikeassa asennossa ja sitä voi käyttää hyvin myös vastuksena.

Tiistaina kävin vetämässä jyrkkään ylämäkeen pitkin askelin tehtäviä harjoituksia. Olin lukenut tämän auttavan lonkankoukistajan vaivoihin. Kävellen tietenkin. Löysin myös muita hyviä venyttelyohjeita, joista yhdessä maataan 45° kulmassa vatsallaan ja nostetaan jalka ylös 3*30 sarjoissa. Se onkin tuntunut toimivalta.

Keskiviikkona löysin nettiä selaillessani mielenkiintoisen artikkelin: "Iliopsoas Tendonitis and Snapping Hip" 

Hah! Tuo on minun juttuni! Eli aina välillä lonkan kohdalta on kuulunut kova napsahdus ja se on myös tuntunut. Tämä viittaisi johonkin jännetulehdukseen. Löysin aiheesta sitten videoita, joissa tuota iliopsoasta hierotaan. Istuinkin eilen lähes tunnin sohvalla ja painelin ja hieroin sitä. Se teki todella kipeää, mutta huomasin heti ylös noustuani eron. Sivureiteen ja nivusiin ei enää säteillyt kipua. Menen huomenna vielä kerran hierojalle ja pyydän häntä jatkamaan sen hierontaa. Ajattelin myös syödä viikon Burana-kuurin, koska tuo iliopsoas on tulehtunut.

Asetin myös itselleni takarajan. Jos jalka ei ole siihen mennessä kunnossa, enkä pysty juoksemaan, niin perun osallistumiseni Amsterdamin maratonille. Nyt oli aika tehdä reality check. Jotenkin samalla tui vapautuneempi olo. Sinne asti on aivan turha lähteä puolikuntoisena. Takaraja on.... salaisuus.

5 viikon piina ohi?

Toiveeni päästä kokeilemaan juoksemista viime viikolla oli hieman ennenaikainen. Sunnuntaina suuntasinkin sitten kolmen tunnin ja 70 km:n pyörälenkille. Viivytystaistelua, mutta olettaisin sen kuitenkin toimivan jonkinlaisena kestävyyskunnon puolustuslinjana?

Maanantaina ahteri oli sen verran hellänä, että en edes vilkaissut pyörää vaan otin auton töihin. Iltapäivällä oli taas luvassa tapaaminen Bobin kanssa. Tällä kertaa keskityttiin lähes ainoastaan lonkankoukistajaan, nivuseen ja etureiteen. Minulle selvisi samalla, että Bob on myös fysioterapeutti. Nyt kävi kyllä Trikoomiehellä munkki.

Tiistaina taas toivoa täynnä kävelylenkille koiran kanssa. Vajaan 4 km:n matkaan tuhraantui lähes tunti. Lonkanseutu, nivuset ja etureisi kipeytyivät. Kipu säteili myös alas polven sisäpuolta kohti. En ollut enää toivoa täynnä. Nivuskipu huolestutti minua eniten. Mitä jos siellä onkin jokin "piilovirhe"?

Kotiin tultuani otin tennispallon ja aloin hieromaan sillä kipukohtia. Pyörittelin ja painelin. Nivuskipu hellittikin ja huokaisin helpotuksesta.

Keskiviikkona vasen jalka oli tietenkin aika hellänä tennispallomankeloinnin jäljiltä. Pyöräilin töihin ja kävelin vielä korttelin ympäri. Nyt ei enää kipeytynyt kuin sisäreisi. Hmmm.... Parin tunnin kuluttua taas korttelia kiertämään. Nyt kipeytyi myös IT-jänne. Se tuntui taas todella kireältä. Nyt oli taas usko koetuksella. Varasin ajan Bobille torstaiksi.

Venyttelin IT-jännettä ja tein jumppaliikkeitä kahvipöydän ääressä. Jos joku ulkopuolinen katselee ikkunasta sisään, niin Trikoomiehen toiminta täyttää taatusti mielisairauden kaikki tunnusmerkit. Sitten taas vähän toiminnallisia venyttelyitä ja jalan heilutteluita. Ovi auki ja taas korttelia kiertämään. Toivon kipinä syttyi – pieni sellainen, ei kauhean iso. Jalka tuntui lähes normaalilta. Meinasi itku tulla – ilosta. Tästä innostuneena tein pienen ylimääräisen lenkin kotiin polkiessani.

Torstaina IT-jänne oli taas kireä. Perkele. Katselin YouTubesta venyttelyohjeita. Löysin tämän videon. Kokeilin tuota seisten tehtävää venytystä. Jumalauta! IT-jänne muljahti jotenkin ja koko lonkka vapautui paineesta. Oli sitten niin outo tunne, että oksat pois. Pieni hymy hiipi kasvoilleni.

Iltapäivällä suuntasin sitten Bobin luo toivoa täynnä. Kerroin hänelle edistysaskeleesta ja päivitin vikakuvauksen. Tänään keskityttäisiin etu- ja sivureiteen. Bob otti kaapista ultraäänihoitolaitteen, siveli geeliä reidelleni ja antoi palaa. Ultraääni tuottaa syvälämpöä ja lisää verenkiertoa hoidettavalla alueella. Se pehmittää arpikudosta vaurioituneissa kudoksissa ja lihaksissa ja sillä hoidetaan myös tulehduksia ja turvotuksia. Tämän jälkeen Bob mankeloi etu- ja sivureisiä. Bob sanoi katsovansa lopussa vielä pakaraa ja alaselkää. Hän saikin jonkin jumin alaselässä niksautettua ja pakaran rentoutumaan. Kerroin Bobille, että alkaisin käymään hänen luonaan kerran kuukaudessa lihashuollossa. Bob ansaitsee erityskiitoksen. Hyvät naiset ja herrat, Heikki Autio!

Tänä aamuna sängystä noustessani en tuntenut jalassa enää minkäänlaista kipua. Se tuntui tavalliselta. Onko viiden viikon piina ohi? Viikonloppuna olisi ehkä tarkoitus käydä kokeilemassa miltä jalka tuntuu juostessa. Pidätän oikeuden muutoksiin ilman ennakkoilmoitusta.

Pitäkää peukkuja.

Ai niin, illalla juostaan Mustasaaren puolimaraton. Jos lähtisi kylmiltään kokeilemaan? Tai sitten ei. Nyt jos koskaan täytyy pitää pää kylmänä.

Bob Hoskinsin näköinen mies sytytti valot tunnelin päähän

Tänään oli hyvä päivä, mutta kelataan sitä ennen muutama päivä taakse päin.

Sunnuntaina sain älynväläyksen ja päätin kokeilla juuri ostamaani trimmeriä kaislikon harventamisessa. Homma tyssäsi aika nopeasti siihen, kun vasen jalkani (eli tämä temppuileva koipi) jäi kiinni pohjamutaan. Voit arvata, että se teki kipeeä kun samalla olin kääntymässä trimmerin kanssa toiseen suuntaan. Kipu oli todella viiltävä ja ehdin jo ajatella, että nyt otettiin sitten sellaiset kolme viikkoa takapakkia.

Nilkutin pettyneenä saunaan ja päätin yrittää hieroa jalkaa lämmössä. Tässä vaiheessa huomasin, että lonkankoukistajani oli todella kireä. Saunasta päästyäni aloitinkin infernaalisen lonkankoukistajan venyttelyn. Se kinnasi todella kovaa vastaan. Aamulla jalka tuntui täysin erilaiselta, ei hyvältä mutta paljon paremmalta. Jotta asiat eivät menisi liian hyvin, löin vielä maanantaina oikean jalan polven vetokoukkuun. En ikinä pidä koukkua autossa paikoillaan, mutta nyt olin roudaamassa fillaria takaisin kotiin mökiltä. Siinä vaiheessa kävi mielessä, että antaa olla. Pitäkää tunkkinne – juoksut on juostu, alan tekemään jotain muuta. Alan ryyppäämään?

Kävin kuitenkin maanantai-iltana vajaan 4 km:n kävelylenkillä koiran kanssa. Lonkankoukistaja kipeytyi lähes heti ja jouduin taas pitämään venyttelytaukoja, mutta kipu ei onneksi ollut lähelläkän viimeviikkoista. Eli jonkinlaista edistystä huomasin venyttelyn tuottaneen. Paistaa se aurinko näköjään välillä myös risukasaan.

Tiistai-aamuna nousin aikaisin ja lähdin heti aamupalan jälkeen pyörälenkille. Tällä kertaa ehdin kahdessa tunnissa ajaa runsaat 45 km, kunnes oli aika palata tukikohtaan lastenvahdiksi. Jalka ei oireillut millään tavalla. Jännä juttu, että kävely sattuu, mutta pyöräily ei tunnu jalassa ollenkaan. Tästä innostuneena kävin vielä illalla koiran kanssa lenkillä. Nyt pystyin kävelemän venyttelemättä, mutta tunsin edelleen painetta lonkankoukistajassa. Olin jo aikaisemmin päivällä yrittänyt saada ajan urheiluhierojalta, mutta hän oli vielä tämän viikon lomalla. Päättelin, että tätä vaivaa ei enää saada kuntoon pelkästään neuloilla ja Juhan af Grann -tyylisillä laastareilla (Active Patch 4U -laastarit). Olisin saanut ajan vasta ensi viikon torstaille, joten soitin vielä Eurofysioon ja onnistuinkin saamaan ajan tälle päivälle. Onneksi sain, sillä nyt taitaa Trikoomiehellä mennä molemmat aikaisemmat hierojat vaihtoon....

Siellä pääsin Bob Hoskinsin kaksoisolennon mankeloitavaksi. Neuloja pistelevä hierojani on ehkä ollut liian varovainen ja hieronut liian pinnallisesti. Bob-setä ei arkaillut. Tärkeintä oli kuitenkin se, että hän myös taitteli jalkojani eri suuntiin pystyäkseen paremmin kartoittamaan mitkä alueet kaipaisivat hierontaa. Tätä ei ole kukaan aikaisempi hieroja tehnyt. Ovat vain hieroneet sitä aluetta jonka olen luullut olleen syypää kipuihin. Bob nosti vasemman jalkani ylös ja sanoi heti, että lonkankoukistaja kinnaa todella kovaa vastaan. Jalkani nousi ylös n. 20° liian vähän. Sitten väännettiin jalkaa sivulle, ylös ja alas. Välillä meinasi itku tulla, mutta tunsin olevani osaavissa käsissä. Bob näyttää olevan myös kuntohoitaja, joten hän tietänee näistä jutuista ehkä enemmän kuin normihieroja? Välillä Bob makasi koko painollaan selkäni päällä ja luulin päätyväni kahteen palaan, kun hän veti selkää toiseen ja jalkoja toiseen suuntaan.

Lonkankoukistajien ja etureiden jälkeen oli luvassa IT-jänne (iliotibial tract / band), joka kulkee reiden ulkopuolella. Se on itseasiassa enemmän kalvomainen. Bob sanoi, että tämä on sitten aika epämiellyttävän tuntuista. Oikeassa oli. Mutta tunsin heti kuinka jalka jotenkin vapautui ja tuntui löysemmältä. Aah. Tätä voisin kuulema pyöritellä kotona foam rollerilla.

Sitten oli luvassa pakara, joka oli aivan totaalisen jumissa ja kireänä. Bob mankeloi ja paineli ja minä yritin olla ääntelemättä liikaa. Tuo nyt kuulosti vähän kinkyltä, mutta vika on lukijan sairaassa mielikuvituksessa. ;) Tunsin miten pakara vapautui jännityksestä. Olon keveys.

Sitten taas ukko ympäri pöydällä ja pientä lonkankoukistajan venytystä. Bob piteli kiinni jaloista ja minä yritin painaa polvea ylöspäin. Tämän jälkeen Bob totesi, että jalkani nousi 15° aikaisempaa korkeammalle. Great success!

Minun täytyy kuitenkin jatkaa pakaran ja lonkankoukistajan venyttelyä. Sovimme, että käyn torstaina tai perjantaina kävelylenkillä kokeilemassa miltä jalka tuntuu. Jos se ei ole kipeä, niin voisin viikonloppuna tehdä lyhyen juoksulenkin. Mutta en saisi mennä mäkiseen maastoon, ettei lonkankoukistaja joudu heti liian koville. Silmäni loistivat. Lenkille? Juoksemaan? Minä? Nyt viikonloppuna? Varasin jo alustavasti maanantaille uuden ajan, sillä tämä voi vaatia vielä toisen käsittelykerran.

Tämän on nyt pakko toimia, sillä olen luvannut olla ajamatta partani kunnes olen taas juoksukunnossa. Eipä siinä mitään, mutta partani näyttää kapisen supikoiran turkilta ja kutiaa aivan järkyttävästi.

Tunnelin päässä on nyt valoa. Toivottavasti se ei sammu viikonloppuna. Ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Kolmen viikon telakkatauko – and counting...

Länsirintamalta ei mitään uutta. Kolme viikoa kulunut ja vasen jalka vaivaa edelleen. Juoksemisesta on tässä vaiheessa vielä turha haaveilla, kun ei pysty edes kunnolla kävelemään. Viime viikon torstaina kävin heittämässä 50 km:n pyörälenkin ja se tuntui ihan miellyttävältä. Seuraavana päivänä oli luvassa käynti hierojalla. Ohjelmassa oli taas neuloja, hierontaa ja laser-hoitoa.

Olen venytellyt, venytellyt ja venytellyt lisää.

Venyttele, venyttele ja venyttele lisää.

Eilen oli ensimmäinen päivä, jolloin pystyin kävelemään nilkuttamatta. Siitä innostuneena lähdin illalla 5 km kävelylenkille. Alku oli yhtä tuskaa. Etureisi oireili ja jouduin aina välillä pysähtymään venyttelytuokioita varten. Samalla kimppuuni hyökkäsi hyttysarmeija. Muutaman kilometrin jälkeen jalka alkoi tuntumaan hieman paremmalta. Yritin kävellä hiljaa, mutta hyttyset saivat minuta aina välillä nostamaan vauhtia. Jalka ei tykännyt siitä ollenkaan.

Foam roller – eteen ja taakse, eteen ja taakse...

Tänään kävin sitten 20 km:n pyörälenkillä ja sen jälkeen jalka tuntui taas paremmalta. Rullasin myös etureittä foam rollerin päällä ja se tuntui auttavan. Ylös noustuani astuin tosin rullan päälle ja jalkaan sattui niin pirusti. Oli vähän nolo olo....

Kokeilin viikonloppuna myös kaverini suosittelemia Active Patch -laastareita, mutta olin laittanut ne väärään paikkaan. Olisi pitänyt lukea "asennusohjeet" netistä. Täräytin ne nimittäin turhia miettimättä automaattisesti kipukohtien päälle. Laastarit tuleekin asettaa ennalta määriteltyihin paikkoihin. Minulle jäi vielä muutama laastari, joten ajattelin nyt viikonloppuna lukea ohjeet ja kokeilla niitä uudestaan. Hieman ufolta ne kuulostavat, mutta olen valmis kokeilemaan kaikkea.

ActivePatch4U-laastarit.

Laastarit olisi ohjeiden mukaan pitänyt asettaa näin. En laittanut. Uusiksi menee.

Otan fillarin nyt mukaan mökille ja jatkan pyörälenkkejä. Huomenna ajattelin myös taas kokeilla kävelemistä. Perjantaina 8.8. olisi kisakalenterissa Mustasaaren puolimaraton, mutta en usko, että Trikoomies olisi siihen mennessä kunnossa.

Tänään tuntuu paremmalta – huomenna ei...

Tässä näyttää nyt pahasti sitten tulevan vähintään parin, kolmen, neljän, viiden viikon pakollinen juoksutauko. Ei olisi pitänyt sittenkään lähteä juoksemaan, vaan kuunnella kehon varoitussignaaleja ja jäädä kotiin. Lomalla olisi aikaa juosta, mutta minkäs teet. Vasta tänään pystyin ensimmäistä kertaa kävelemään nilkuttamatta. Autoa ajaessani olen joutunut joko painamaan kytkintä oikealla jalalla tai nostamaan kädellä vasemman jalkani kytkinpolkimelle. Ensimmäistä kertaa elämässäni kaipasin automaattivaihdesalkkua.

Vasen jalkani oli jotenkin monivammainen, enkä edes oikein osannut paikallistaa kipukohtia. Kaikki alkoi nivusista ja etureidestä, mutta muutaman päivän jälkeen tunsin, kuinka myös pakara, piriformis ja polvi vihoittelivat. Kävellessä tuntui kuin joku olisi työntänyt veitsen nivusiin, pakaraan ja polveen. Jalka ei kantanut ollenkaan.

Mökillä ei ollut tennispalloja, joten jouduin improvisoimaan ja lääkitsin piriformista krokettipallolla. Vähän tennispalloa kovempihan se oli, sitä ei voi kieltää. Mutta samalla todella tehokas. Venyttelyllä ja pallon päällä makaamalla sain aika hyvin hoidettua pakaran ja piriformisen kireyksiä. Löysin myös netistä muutamia hyviä etureiden venyttelyohjeita. Kireä etureisi (nelipäinen reisilihas) lisäsi painetta polveen, mutta ne vaivat sain siis venyttelyllä kuntoon.

Kulunut viikko on ollut ylä- ja alamäkien värittämä. Yhtenä päivän olen tuntenut oloni aika hyväksi, seuraavana taas kipu on ollut pahempaa. Otin juoksuvermeet mukaan mökille varmuuden vuoksi, mutta sisimmässäni tiesin, että en tule niitä tarvitsemaan. Amsterdamiin on nyt alle 100 päivää (97 per tänään) ja olen jo mielessäni ehtinyt perua osallistumiseni moneen otteeseen. Olen nimittäin tehnyt sen, mitä ei ikinä pitäisi tehdä. Olen googlettanut. Minulla on reisiluun hiusmurtuma, maligni nivusvamma, lonkan nivelrikko, nivustyrä, olen raskaana ja jalassani on syntymättömän kolmosveljeni sikiö.

Tänään oli siis ensimmäinen päivä, jolloin en enää tuntenut suoranaista kipua. Olen tulossa hulluksi, kun joudun istumaan paikallani. Ajattelin käydä kokeilemassa jos fillarointi onnistuisi. Huomenna sitten nähdään oliko päätökseni käydä 40 km:n pyörälenkillä täydelinen katastrofi. Pyöräilessä en nimittäin tuntenut minkäänlaista kipua nivusissa. Se on siis tällä hetkellä alue, jossa olen tuntenut viiltävää kipua. Mutta fillarilenkin jälkeen olo oli itseasiassa paljon parempi. Olen kuitenkin melko varma siitä, että kokeiluni ei ollut välttämättä fiksu. Trikoomiehellä kytkin vähän luistaa kun ei pääse juoksemaan. Tulee tehtyä tyhmiä asioita. Huomista odotellessa.

Keskeytys tekniseen vikaan: vasen vetoakseli

Sunnuntain kovavauhtisen kympin jälkeen kävin tiistaina ja keskiviikkona juoksemassa rauhalliset aamulenkit. Keskiviikkona tunsin kuitenkin vasemman nivusen ja lonkan alueella lievää kipua, mutta en ajatellut asiaa enempää. Yritin hieman venytellä ja oletin vaivan häipyän yöllä. Torstaina sama vaiva ilmoitti vielä olemassaolostaan, joten jatkoin venyttelyä. Lähdin kuitenkin illalla juoksemaan Skatilan 11,5 km:n kilpailua. Oletin vaivan olevan sellainen, joka paranee juoksemalla. Olin väärässä.

Kipu oli parin kilometrin kohdalla tosi vahva. Se säteili nivusista aina polveen asti. Olisi pitänyt lopettaa juoksu jo silloin. Mutta purin hammasta ja jatkoin matkaa. Olin nimittäin tavoiteajassa, juoksu kulki alle 4'30-vauhtia. Mutta hieman ennen 5 km:n merkkiä oli pakko lyödä pelit seis. Meinasi itku tulla. Kipu oli niin kova ja jalka ei tahtonut enää kantaa. Ensimmäinen keskeytys juoksukisassa oli tosiasia. Vasen vetoakseli ei toiminut toivotulla tavalla.

Nostan kuitenkin itselleni hattua siitä, että tajusin keskeyttää juoksun. Olisin tosin voinut tehdä sen hieman aikaisemmin, mutta se on jälkiviisautta.

Lähetin tekstiviestin kaverilleni joka oli myös mukana kisassa. Pyysin häntä maaliin tultuaan poimimaan minut reitin varrelta kyytiin. Nilkutin metsästä lähes 40 minuuttia "limp modessa" 2,5 km:n matkan isolle tielle. Jokainen takaani tai vastaani tullut naiskilpailija kallisti päätään ja lausahti "ooooih". Sain siis sympatiat puolelleni. Nilkuttava trikoomies on surullinen näky.

Kotona yritin hieman venytellä, mutta ei siitä tahtonut mitään tulla. Menin nukkumaan. Siitäkään ei tullut mitään. Sattui niin vietävästi. Lienee turha mainita, että asennon vaihtaminen nukkuessa aiheutti joka kerta äkillisen kivuntunteen ja herätyksen.

Aamulla laskeuduin rappusia alakertaan lähes viisi minuuttia. En pystynyt edes kävelemään. Sain onneksi hierojalta heti aamupäiväksi ajan. Vasempaan jalkaan pisteltiin neuloja. Varpaisiin laitetut tuntuivat vähän epämiellyttäviltä. Lämpölamppu hehkui punaisena ja lämmitti jalkaa. Etummainen reisilihas oli jumissa ja sen kiinnityspisteet olivat ärtyneet. Reisilihasta hierottiin myös, mutta kipu oli sen verran kovaa, että ei siitä oikein tahtonut tulla mitään.

Taitaa olla rasitusvamma. Nyt pitäisi levätä, mutta huoltovarmuuspäällikön lähdettyä reissuun, jäin yksin kotiin kahden joukkotuhoaseen ja kahden koiran kanssa. Ei siinä paljon lepäillä?

Sunnuntaille olin suunnitellut 20 km:n lenkin. Taisi mennä suunnitelmat uusiksi. Nyt pitää ottaa järki käteen ja katsoa suurta kuvaa. Ei nyt pilata tätä heinäkuun alussa. Lokakuuhun on vielä pitkä matka.

Uusi urheilukelloni toimi muuten hienosti. Antoi vielä seuraavanlaista palautetta: Hieno harjoitus! Kehitit sprinttinopeuttasi ja lihastesi hermotusta, mikä parantaa suorituskykyäsi. Tämä harjoitus myös kehitti väsymyksen sietokykyäsi.

Olisipa se vielä kehittänyt kivunsietokykyä...

Polar V800 -urheilukello

Olen ollut tosi tyytyväinen nykyiseen sykemittariini (Polar FT60), mutta viime aikoina olen alkanut janoamaan lisädataa.

Kaipaamani ominaisuudet ovat olleet juoksumatka ja -nopeus. Näitä varten sykemittarissa tulee siis olla sisäänrakennettu GPS. Olen tosin saanut ne iPhone / Nike+ -yhdistelmän avulla suoraan korvanappien kautta tietooni, mutta joko liian tiheällä tai pitkällä välillä. Keskittymiseni on häiriintynyt, kun naisääni on minuutin välein kertonut, että vauhtini on sitä ja tätä. Haluan nähdä kilometrivauhtini (tämänhetkinen ja keskinopeus) suoraan ranteelta ja valitsemanani ajankohtana.

Olin lukenut testejä ja ennakkotietoja Polarin uudesta lippulaivamallista, eli Polar V800 -urheilukellosta, mutta sen korkea hinta hillitsi tehokkaasti ostohaluja. Mietin myös sitä, jos se olisi minulle liian pro. Helmiä sioille?

Ammattiurheilijoille ja tavoitteellisesti harjoitteleville liikkujille, jotka haluavat päästä huippusuorituksiin. Mittaa harjoitusten lisäksi 24/7-aktiivisuuden. Auttaa ymmärtämään harjoituskuormitusta ja todellista palautumistarvetta. Integroitu GPS mittaa nopeuden, kuljetun matkan ja reitin.

Kävin sisäistä Jaakobin painia ja tiistai-iltana myönnyin lopultakin ja annoin itselleni luvan ostaa tuon härvelin. Okei, olisihan sitä halvemmankin urheilukellon voinut ostaa, sillä GPS:llä varustettuja urheilukelloja saa ihan siedettävällä summalla. Mutta V800:ssa minua kiehtoi myös mahdollisuus mitata aktiivisuutta 24/7 (myös unta) sekä palautumista ja kuormitusta. V800:n muotoilu miellytti silmää myös tavallisia urheilukelloja enemmän.

Pikaisen google-konsultaation perusteella kävi selväksi, että V800:n hinta on lähes joka paikassa n. 450 € (449,90 €). Esim. Polarin verkkokaupassa se maksaa 450 € sis. toimituskulut. Keskisen Kello Tuurissa kauppasi huhujen mukaan näitä suhteellisen edullisesti. Päätinkin poiketa siellä tänään samalla, kun kävimme kesälomareissulla Veljekset Keskisellä. Varastosaldo näytti pyöreää nollaa ja heillä ei ollut tietoa siitä koska niitä olisi tulossa lisää. Kaikki liikkeeseen tulevat viedään käsistä. Saman huomion olin jo tehnyt aikaisemmin nettifoorumeita kahlatessani. Tiesin, että Seinäjoella jokin liike kauppaa näitä myös alle tuon suositushinnan, joten ajattelin poikkeavani siellä kotimatkalla. Mutta sitten tajusin, että enhän minä nyt Seinäjoelle voi eurojani kantaa. ;)

Soitin siis Vaasan Intersportiin ja kysyin jos heillä sattuisi olemaan ko. tuotetta hyllyssä. Myyjä sanoi puhelimessa, että eivät pitkään kyllä hyllyssä viivy, mikäli niitä sattuisi löytymään. Pienen tarkistuskierroksen jälkeen myyjä kertoi, että heiltä löytyisi kolme kpl. Vastasin, että yksi riittää ja varasin yhden niistä suoraan ja kysyin vasta sen jälkeen hintaa. Vastaus ei yllättänyt, 450 €. Kysyin sitten jos se on tiukka hinta. Oli kuulema aika tiukka, mutta hän lupasi katsoa jos siitä saisi jotain pois. Aina kannattaa näköjään kiltisti kysyä, sillä sain 20 € höylättyä pois ja hinnaksi muodostui 430 €. Hain V800:n kotimatkalla ja täräytin sen heti kotona koneeseen kiinni.

Ensireaktioni oli se, että nyt pitää äkkiä kouluttautua insinööriksi, että saa edes sykkeet mitattua. Mutta pääsin lopulta aika nopeasti kärryille. Nyt pitäisi vain saada jostakin lainaksi Polar FlowLink -laite, jotta saisin siirrettyä vanhasta sykemittarista tiedot Polarin Flow-nettipalveluun.

Suoritinkin heti kokeeksi kunto- ja ortostaattisen testin. Kuntotestissä sain saman tuloksen kuin vanhalla sykemittarillani. Tuloksena saatava Polar OwnIndex on verrattavissa maksimaaliseen hapenottokykyyn (VO2max), jota käytetään yleisesti aerobisen kunnon mittarina. OwnIndex-lukemaan vaikuttavat pitkäaikainen harjoitustausta, syke, sykevälivaihtelu levossa, sukupuoli, ikä, pituus ja paino. OwnIndex-lukuni oli 58, jonka pitäisi siis olla V02max-arvona sama 58. Mene ja tiedä...

Ensimmäinen testini puolitoista vuotta sitten oli muistaakseni 40 paikkeilla. Jotakin kehitystä on siis tapahtunut.

Ortostaattista testiä käytetään yleisesti harjoittelun ja palautumisen välisen tasapainon valvontaan. Ortostaattinen testi perustuu sykkeen ja sykevälivaihtelun mittaamiseen. Tämän mukaan en ole ylirasittunut. Kiva tietää.

Huomenna olisikin luvassa Mustasaaren juokscupin Skatilan 11,5 km kilpailu. Juoksin sen viime vuonna aikaan 56:13. Olisi tosi kiva vetää ähelle 50-51 min aikaa, mutta en ole ihan varma jos se on realistinen tavoite. V800 pääseekin näin ollen heti tositoimiin. Sitä odotellessa.

Kyllä nyt on porvarilla vehkeet.

Kesäkuu paketissa

Nyt olisi sitten kesäkuun juoksut paketissa. Mittariin tuli 200 km, ja se koostui 16 lenkistä. Aikaisempi kuukausiennätykseni oli maaliskuulta (135 km). Mutta kyllä tuo nyt tuntuukin jaloissa, en voi väittää toisin. Juoksin tänään kuukauden tauon jälkeen asvaltilla. Heitin 10 km lenkin pienessä vesisateessa. 7,5 km kohdalla jouduin pysähtymään ja soittamaan poliisit, kun risteyksessä seikkaili eksynyt saksanpaimenkoira. Poliisit täräyttivät nopeasti paikalle ja ottivat karkurin talteen. Päivän hyvä työ siis tehty. Jatkoin matkaani ja samalla sade lakkasi. Nyt saunaan.

Heinäkuussa jatketaan. Tuli sopivasti kesäloma. Silloin on hyvin aikaa.... juosta!

Trikoomies eksyksissä

Osallistuin eilen Kunissa juostuun Kuniledslöpetiin, 14 km:n maastojuoksukisaan. Itse asiassa kisa muistutti enemmän mielestäni polkujuoksua. Tosin meikäläinen ei ole aikaisemmin polkujuoksua kokeillut, joten diagnoosini ei välttämättä ole ihan oikea.

Kisan ensimmäinen kilometri juostiin hiekkatiellä. Siinä vaiheessa kärki lähtikin jo erkanemaan omaksi ryhmäkseen. Sen jälkeen matka jatkui metsän puolella. Juoksin pari ensimmäistä kilometriä toisen kilpailijan perässä enkä päässyt millään ohi. Lopulta kaatuneen puun yli hypätessäni pääsin tekemään ohituksen. Vilkuilin muutaman kerran taakseni, mutta en enää parin sadan metrin jälkeen nähnyt kilpailijaa jonka olin juuri ohittanut.

Huomasin heti kisan alussa, että nyt mennään sitten sykkeet tapissa. Reitti oli todella haastava. Todella pientä ja kiemurtelevaa metsäpolkua, johon maakivet, puiden juuret ja kannot toivat oman lisämausteensa. Siinä joutui todellakin tekemään töitä, ettei vetäisi lippoja. Jos vetäisi, niin sitten tekisi kyllä kipeää.

Ensimmäisen juomapisteen jälkeen sain seuraavan edessäni juoksevan kilpailijan kiinni. Hän antoikin kiltisi tietä. Sen jälkeen en enää nähnyt yhtään juoksijaa ennen viimeistä kilometriä. Jouduin siis juoksemaan kisan lähes yksin. Vaikeaksi homman teki se, että jouduin välillä pysähtymään löytääkseni oikean reitin. Reitti oli merkattu punaisilla täplillä, jotka oli maalattu puihin. En pystynyt siis seuraamaan muita, vaan navigointivastuu oli itselläni. Muutaman kerran olin kyllä aivan hoomoilasena, kun en tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt juosta.

Pahimmat mäet menin melkein kävelyvauhtia. Oli kyllä sen verran nousua tällaiselle tasamaastossa tottuneelle tallaajalle.

Löysin mielestäni kuitenkin aika hyvän juoksurytmin, kun hyppelin kivien, kantojen ja juurien yli ja välissä. Välillä juostiin pitkospuilla, rämeessä, kallioilla ja aarniometsässä. Ihan mahtavuutta. Ensi vuonna on pakko päästä tuonne uudestaan. Uskon myös, että aikani tulee parantumaan, kun reitti on kutakuinkin tuttu. Ajattelin käydä juoksemassa sen nyt kesällä läpi uudestaan. 10+

Maalissa kellot pysähtyivät aikaan 1:13:38. Kilometrivauhtini oli luokkaa 5'16. Kaverini (Karperön Wilson Kirwa) juoksi kisan viime vuonna aikaan 1:14:00 (tosin rämeosuudet olivat viime vuonna hieman kosteammassa kunnossa), joten olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ei niin nasta juttu

Tänään olisi luvassa 14 km:n maastokisa, Kuniledslöpet. Kisa juostaan kuulema mäkisessä maastossa ja pienillä metsäpoluilla. Jalatkin tulevat kastumaan. Tulen siis vilkuilemaan taakseni koko ajan, ettei sieltä tule väärässä paikassa ohi joku himojuoksija kädet heiluen. Samalla pitäisi sitten koko ajan katsoa eteensä tarkasti, ettei lennä nokalleen.

Suosittelivat kengiksi nastallisia maastojuoksukenkiä. Sellaisia minulla ei ole, mutta onhan minulla nastalliset Icebug PYTHO2 BUGrip -juoksukengät, joita siis käytän talvella. Olettaisin niiden toimivan tuollaisessa maastossa ainakin tavallisia lenkkareita paremmin?

Juoksin viime viikolla ehkä hieman liikaa. Kävin sunnuntaina vielä vetämässä toisen 21 km:n lenkin ja viikon kokonaissaldo oli 58 km. Kaksi pitkää lenkkiä muutaman päivän välein ei vielä tässä vaiheessa ollut välttämättä se optimaalisin vaihtoehto. Oikeille juoksijoille se varmaan ei ole ongelma, mutta taidan jättää tuon nyt yksittäiseksi kokeiluksi. Kävin eilen aamulla vetämässä 5 km:n aamulenkin, jotta saisin avattua tukkoisilta tuntuneet jalkani. Mutta ne tuntuvat kyllä edelleen raskailta.

Miten sitä jaksaisi nyt tänään väsyneillä jaloilla sitten vetää täyttä vauhtia. Ajattelin ensiksi juosta kisan ihan rauhallisesti, mutta kai se on utopistinen ajatus. Kyseessään on kuitenkin kilpailu, eikä treenilenkki. Kun laitetaan lappu rintaan, laitetaan myös lappu lattiaan.

Juoksun kaksi ääripäätä

Kirjoitin tuossa aikaisemmin riittävän unen saannin merkityksestä ja pähkäilin, miten jalkapallon MM-kisat mahtavat mahtua yhtälöön. Eivät mahdu, ainakaan täysin. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pakotin itseni pysymään hereillä, jotta voisin seurata Italian ja Englannin välisen ottelun. Nukahdin lopulta sohvalle joskus klo 3:n jälkeen ja hieman ennen klo 8 oli pakko kömpiä pystyyn. Ei vapaaehtoisesti, vaan "lyhytkasvuisten joukkotuhoaseiden" vuoksi.

Sitten illalla lähdin juoksemaan n. 10 km:n lenkkiä. Huh huh. Vaikka yritin juosta hiljaa, olin aivan finaalissa. Sytytys oli aivan liian myöhäisellä. Olo 11 km:n jälkeen oli todella voimaton ja minut valtasi infernaalinen väsymys. Okei, varmaan se edellisen viikon 31 km:n lenkki painoi vielä hieman jaloissa, mutta olen varma, että lyhyet yöunet olivat pääsyyllinen. Kokemuksia?

Nollasin tuon negatiivisen kokemuksen tiistaiaamuna, jolloin lähdin juoksemaan lyhyen 5 km:n aamulenkin. Lämpömittari näytti +4 °, joten shortsit ja lyhythihainen paita eivät olleet välttämättä optimaalinen ratkaisu. Käännyin kotipihalla takaisin ja hain fleecetakin. Sormet olivat ihan jäässä kotiin tullessani. Mutta fiilis oli aivan huippu.

Keskiviikkona olikin sitten luvassa taas viikon pitkä lenkki, jonka juoksin nyt 21 km:n mittaisena. Tässä päästäänkin nyt juoksun toiseen ääripäähän, eli nautinnollisuuteen. Näistä parin tunnin rauhallisista lenkeistä on tullut suosikkejani. Autopilotti päälle ja aivot irti järjestelmäväylästä. Jokin sairaus kai tämäkin on. Lienee selvää, että olen yrittänyt saada nukutuksi hieman enemmän. Olen siis jättänyt nuo yöllä tulevat ottelut väliin, ja välillä vain katsonut klo 22 alkaneiden otteluiden ensimmäisen puoliajan. Kaikkea ei voi saada.

Ensimmäinen suunnitelmallinen pitkä lenkki

Eilen oli sitten ohjelmassa ensimmäinen suunnitelmallinen pitkä lenkki. Aikaisemmin olen puolivahingossa lähtenyt pidentämään lenkkiä, mutta nyt olin valmistautunut siihen eri tavalla. Miten? Otin tarpeeksi vettä ja urheilujuomaa mukaan. Ulkona oli 24 astetta lämmintä ja aurinko porotti aika kivasti. Nappasin mukaan myös yhden geelin.

Tarkoituksenani oli juosta 22 km, joista ensimmäiset 14 km hitaampana ja sitten 8 km hieman nopeammassa tahdissa. 11 km kohdalla soitin kotiin ja kysyin huoltovarmuuspäälliköltä, jos voisin pidentää lenkin 30 km pituiseksi, kun juoksu tuntui hyvältä ja olin jo hyvässä vauhdissa. Lupa annettiin ja annoin mennä. Hörppäsin urheilujuomaa kilometrin välein. Se näytti toimivan hyvin. Ensimmäiset 20 km pidin tasaisen tappavaa 6 min/km -vauhtia. Ajatuksena oli kokeilla "väsyneenä" sitten kiristää tahtia. Se onnistui ihan kivasti ja loppu 11 km menikin 5:27 min/km.

Kun aloitin Metsäkallion kuntoradan kiertämisen, ei paikalla ollut muita. Mutta kun lähdin pois vajaa kolme tuntia sen jälkeen, oli ympärilleni kasattu suunnistuskisat. Juoksin loppukilometrit suunnistajien seassa ja yritin olla osumatta kehenkään.

Jalat tuntuvat yllättävän kevyiltä tänään. Olin odottanut niiden olevan raskaat ja jäykät. Ehkä töihin pyöräily auttoi hieman. Huomenna ajattelin käydä hierojalla. Lievä jalkojen pahoinpitely ja akupunktioneuloja piriformiksen pehmittämiseen.

Kadonneiden pullojen metsästys

Kelien lämmetessä viikoittaiset juoksumääräni ovat nousseet. Sain hieman puolivahingossa viime viikolla mittariin lähes 55 km, joista yli 50 soralla. Olen siis pitänyt lupaukseni yrittää vähentää asvaltilla juoksemista.

Tiistain 6 km maastokisan jälkeen ajattelin keskiviikkona käydä heittämässä 10 km rauhallisen lenkin uudessa suosikkipaikassani, eli Metsäkallion pururadalla. Tai se ei itse asiassa ole pururata, vaan sorapäällysteinen kuntorata. En tavallisesti ota 10 km lenkeille mukaan juotavaa, mutta lämpötilan ollessa aika korkea vielä illalla, tein poikkeuksen ja täytin kolme pientä pulloani vedellä ja heitin ne lantion ympärille.

Juoksin ensin lämmittelynä pienen lenkin metsäautoteitä pitkin ja suuntasin sen jälkeen pururadalle. Sinne päästyäni heitin kolme kierrosta ja otin sitten ensimmäiset hörpyt jäähdytysnestettä. Laittaessani pullon takaisin vyöhön huomasin, että vyöltä oli pudottanut kaksi pulloa. Jaahas. Tässä vaiheessa olin jo juossut 10 km, mutta jouduin siis lähtemään uusintakierrokselle pulloja metsästämään. Trikoomies pyöri ympäri pururataa juosten välillä oikeaa ja sitten vasenta laitaa pitkin. Ei löytynyt. Jano oli tässä vaiheessa todella kova ja päätin lähteä kotiinpäin. Saapuessani soratielle joka veisi kotiin, päätin kuitenkin vielä käydä katsomassa jos pullot olisivat pudonneet ihan lenkin alussa sinne metsäautotielle. Eivät olleet.

Onneksi tässä vaiheessa alkoi satamaan, joten sain hieman viilennettyä olotilaani. Yritin juosta suu auki ja kieli ulkona. Onneksi kukaan ei tullut vastaan, sillä olisin varmaan saanut suoran kyydityksen mielisairaalaan. Sen verran hullun näköistä touhu varmaan oli.

Harmittelin tapahtunutta ja kadonneita pulloja ja juoksin sitten kotiin. 10 km lenkkini oli täysin epähuomiossa ja puolivahingossa pidentynyt 22 km lenkiksi. Juoksin sisään ulko-ovesta ja suuntasin keittiöön. Join ison lasillisen vettä ja katselin keittiönpöytää. Siinähän ne olivat. Olin unohtanut ottaa ne mukaani. Myönnän, että siinä vaiheessa tuli vähän tyhmä olo...

Kello oli tässä vaiheessa 22.30 ja kävin ylikierroksilla. Söin, join, venyttelin ja katsoin telkkaria, mutta uni ei tahtonut tulla millään. Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että nämä myöhäiset pitkät lenkit eivät oikein sovi minulle, mutta ei sitä näköjään helpolla opi. Puolustuksekseni mainittakoon, että tämänkertainen oli vahinko...

Huonosti nukutun yön jälkeen olin sitten torstaina puolikuollut. Piiskasin kuitenkin itseni aamulla fillarin päälle ja pyöräilin töihin, vaikka houkutus ottaa auto oli todella suuri. Olin kuitenkin päättänyt pyöräillä töihin joka päivä viime viikolla. Illalla meninkin jo klo 20 nukkumaan, mutta olin perjantaiaamuna kuin uudestisyntynyt.

Lauantaina olikin sitten luvassa vuoden toinen mökkilenkki. En pidä intervallien juoksemisesta, se ei todellakaan ole minun juttuni. Mutta nyt yritin jonkinlaista hybridi-intervallijuoksua (tuollaista sanaa ei varmasti edes ole olemassa). Ensimmäiset 10 km menivät sellaista 5:50 kilometrivauhtia. Sen jälkeen aloin kiristämään tahtia ja juoksin 4:30, 4:00 / 4:20 vauhtia. Tämän jälkeen taas hieman rauhallisemmin 4:40 pari kilometriä ja sitten viimeinen kilometri venevajalle 4:15. Mittariin tuli siis 16 km ja olo oli taivaallinen sen jälkeen. Huoltovarmuuspäällikkö oli lämmittänyt saunan valmiiksi, joten sain astella löylyihin suoraan lenkin jälkeen.

Siihen päälle taas todella hyvin nukuttu yö ja olin sunnuntaina taas virtaa täynnä. Pitäisikö sitä yrittää juosta vielä neljäs lenkki? Kyllä ja klo 20.10 illalla ajattelin sitten käydä vetämässä ihan rauhallisen 4 km lenkin ennen klo 21 alkavaa Kanadan F1-kilpailua. Juoksin soratietä pitkin ja paluumatkalla katseeni siirtyi oikealle, siinä on Metsäkallion pururadalle vievä polku.... Vilkaisin kelloani ja totesin, että ehtisin hyvin juosta yhden kierroksen. Yhden kierroksen jälkeen ajattelin vielä, että jos nyt tykitän menemään ihan sukka syylärissä, niin ehdin vetää toisenkin. No ei siinä auttanut muu kuin antaa mennä. Kun pääsin pururadalta metsäpolkua pitkin pois, näytti kello lukemaa 20.56. Nyt tulisi kiire. Viimeinen kilometri menikin sitten ihan täysillä ja kotiin päästessäni formulat olivat jo lämmittelykierroksella. Aika tiukille veti, mutta se hyvää teki. Viikon viimeinen lenkki oli sitten lopulta 10 km pituinen.

Tällä viikolla pitääkin yrittää juosta rauhallisemmin. Viime viikolla oli useasti kiire. Huomasin myös, että ei niitä lepopäiviä välttämättä tarvitse pitää joka lenkin jälkeen. Yöllä levätään. Eli kunnon yöunet lenkin jälkeen, niin aamulla olet täynnä virtaa.

Torstaina 12.6. alkaa jalkapallon MM-kisat. Mitenhän niiden kunnon yöunien kanssa käy...

10 % parannus

Eilen kävin sitten vetämässä Mustasaaren juoksucupin Sulvan 6 km maastokisan. Viime vuonna aikani oli 28:22 ja nyt onnistuin parantamaan sitä n. 10 %:lla. En saanut lopullista aikaani vielä, mutta se on 25:4x, eli olen enemmän kuin tyytyväinen lähes 3 min parannukseen. Olin ajatellut 27 min ajan olevan mahdollinen ja nyt menin sitten alle 26 min. Jee, jotakin kehitystä on havaittavissa.

Mutta koville se otti. Olin jo 3 km paikkeilla antamassa periksi. Ihan oikeasti siis. Mietin heittäytyväni maahan, keksiväni jonkin kuvitteellisen vamman ja pitäväni jalasta kiinni huutaen samalla kivuissani. Mutta se olisi ollut heikkoa.

Aloitin ehkä hieman liian lujaa, sillä aikani oli puolessa välissä 12:1x. Ihmettelinkin lopussa kun juoksijoita tuli ohi vasemmalta ja oikealta. Mutta he olivatkin puolimatkalaisia, jotka juoksivat vain 3 km.

Kaverini kertoi reitillä olleen 60 metriä nousuja, eli 10 m/km. Mutta kun ei ole tottunut juoksemaan mäkisessä maastossa, niin se tuntui 600:lta metriltä. Vauhti tyssäsi aivan täydellisesti ylämäissä ja alamäissä joutui sitten jarruttelemaan, ettei lentäisi nutulleen. Ei ole helppoa kun ei osaa.

Sama kaveri lähti n. 2 min jälkeeni ja hän ohitti minut kisan lopussa. Uhosi jo lähdössä poimivansa minut ensimmäisellä kierroksella. No minähän vilkuilin taakseni minkä ehdin. Ammensin varmaan siitäkin lisävoimia.

Viimeiset puolitoista kilometriä tulin sykemittari rajoitinta vasten. Ei meinannut henki kulkea ja maalissa oli ihan fyysisesti huono olo. Fun they said? :)

Olin suunnitellut käyväni aamulla juoksemassa, mutta ei tehnyt mieli. Täräytinkin sitten fillarilla rauhallisesti töihin. Ehkä* sitä lähtisi illalla sitten lenkille.

*Trikoomies pidättää oikeuden mahdollisiin muutoksiin.

Alustaremontti ajankohtainen

Rallitermejä lainatakseni olen aikaisemmin juossut ainoastaan asvalttialustalla.

Kävin torstaina vetämässä kesän ensimmäisen mökkilenkin. Pääsin juoksemaan lähes koko 13 km lenkin sorateitä pitkin. Nyt täytyy kyllä tehdä jonkinlainen alustaremontti ja vaihtaa asvaltti sorapolkuihin. Normaalisti asvaltilla juostuani tunnen lonkan ja pakaran alueella painetta (vihoitteleva piriformis), joka nyt loisti poissaolollaan. Soralla juokseminen tuntui todella hyvältä eikä maisemissakaan ollut valittamista. Jalat tykkäsivät ja sielu lepäsi.

En pääse asvaltista täydellisesti eroon, mutta nyt lupasin itselleni etsiväni vaihtoehtoisia reittejä.

Tästä innostuneena suuntasinkin tänään läheiselle 2,5 km sorapikataipaleelle. Tarkoituksena oli juosta muutama kierros, mutta innostuin siinä hieman ja juoksin loppujen lopuksi useita kierroksia ja lenkin pituudeksi tuli 22 km. Sanonta miksi mennä merta edemmäs kalaan pitää paikkansa. Mutta minä olen mennyt. Tämä mäkinen 2,5 km purutata sijaitsee alle 2 km päässä kotioveltani ja olen juossut sen ohi useasti. Hyvä minä....

Tällä viikolla mittariin tulikin sitten 51 km, joka on uusi ennätys.

Vaikka olin juoksematta kaksi viikkoa, näyttää toukokuun saldo lukemaa 128 km. En olisi kyllä millään uskonut pääseväni edes rikkomaan 100 km rajaa. Täytyy siis olla enemmän kuin tyytyväinen.

Tiistaina 3.6. olisikin luvassa 6 km kisa Sulvan pururadalla. Kyseessä on Mustasaaren juoksucupin osakilpailu ja viime vuonna juoksin sen ajassa 28:22. Mutta silloin olin juossut koko vuonna vain 140 km. Kisa on todella mäkinen, joten en ihan tiedä mitä aikaa lähtisin tavoittelemaan.

No excuses

Olimme eilen juoksevan ystäväni (Karperön Wilson Kirwa) ja sulkapalloilevan kaksoisveljeni kanssa laskemassa mökkilaiturini vesille. Lämpömittari osoitti pohjalukemia, kun saimme tuulisessa tihkusateessa lopultakin laiturin paikoilleen.

Sisään lämpimän mökin suojaan ja makkarat grillille. Kello oli jo lähes yhdeksän illalla kun suuntasimme kotiin päin. Olin ajatellut meneväni illalla juoksemaan, jos olisin ollut kotona ajoissa, eikä vatsalaukussa hölskyisi makkarat ja italiansalaatit. Nyt suunnitelmissa oli kaivautua sängyn pohjalle katsomaan uusinta The Good Wife -sarjan jaksoa. Arjen luksusta.

Mainitsin asiasta Karperön Kirwalle ja hän katsoi minua tuomitsevasti ja sanoi: aijaa, miksi.

Kerroin sitten meneväni huomenna (lue: tänään) juoksemaan. Tuo "aijaa, miksi" jäi soimaan korviini ja kun kurvasin kotipihaan puoli kymmenen aikoihin, olin jo päättänyt, että juostaan nyt sitten.

Lähdinkin sitten klo kymmeneltä 16 kilometrin lenkille. Ulkona ei todellakaan ollut hieno aurinkoinen kesäkeli. Säätilan muutos lauantailta oli dramaattinen. Vastaani ei tullut ristin sielua. Ei edes kävelijöitä. Kummaa sakkia.

Summa summarum. No excuses. Jos olet päättänyt juosta – juokse.

Noin myöhään juokseminen ei tosin ole ihan optimaalinen ratkaisu yöunia ajatellen. Katsoin tietenkin The Good Wife -sarjan jakson ja menin nukkumaan puolenyön jälkeen. Ei meinannut uni tulla sitten millään. Kroppa kävi ylikierroksilla.

Tehoviikko takana

Parin viikon pakollisen juoksutauon vuoksi päätin nyt vetää tehoviikon. En ole aikaisemmin juossut neljää lenkkiä viikossa, joten kyllähän tuo tuntuu kropassa. Ajatuksissa oli vielä viikonloppuna vetää 16 km lenkki, mutta se ei välttämättä olisi ollut fiksua. Kun kroppa ei kerran ole tottunut tällaiseen, niin siinä olisi rasitusvammariski ehkä kasvanut.

Aamulla kävinkin vetämässä vielä suhteellisen nopean 5 km lenkin. Kyllä siinä lähti unihiekat silmistä. Ulkona oli muitakin aamuvirkkuja ja päätinkin vetää heistä kaikista ohi. Job well done.

Mittariin tuli näin ollen tällä viikolla 42 km.

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis

Okei, olin väärässä ja aion tunnustaa sen. Juoksutauko venyi lopulta tasan 20 160 minuutin, eli kahden viikon mittaiseksi. Ajattelin, että eihän tuo nyt voi vaikuttaa mitenkään. Flunssakin tuntui hellittäneen, joten suuntasin eilen illalla sitten lenkille. Aurinko paistoi ja lämmintä riitti. Perfekt, sanoi ruotsalainen.

Tein monta virhettä. Vauhtini oli liian kova, matka liian pitkä ja...

Jos olisin ollut fiksu, olisin kävellyt viimeiset kilometrit kotiin. Mutta kun en ollut, vaan runttasin menemään loppuun saakka. Jalkoihin sattui ja tuntui siltä kuin Timo Soini istuisi reppuselässä. Näin jälkiviisaana täytyy todeta, että ehkä olisin voinut aloittaa hieman lyhkäisemmällä lenkillä. 22,5 km oli liikaa.

Jalat näköjään vieraantuvat juoksusta kahdessa viikossa. En tiennyt. Nyt tiedän.

Trikoomies kuivatelakalla

Yhdeksäs päivä menossa. Mittarissa 0 km. Todella sitkeä miesflunssa ja silmätulehdus kellistivät Trikoomiehen.

Toiveissa olisi päästä tällä viikolla vielä juoksemaan. Ensi sunnuntain puolimaratonin Seinäjoella ehdin jo aikaisemmin perua muista syistä. Nyt sinne ei olisi ollut mitään asiaa kuitenkaan.

Se vähän vahingossa venähti

Tarkoituksenani oli eilen juosta autistinen ja vakio 16 km:n sunnuntailenkkini. 5 km kohdalla alkuperäinen suunnitelmani kuitenkin joutui romukoppaan, sillä päätin pidentää lenkkiä 6 km:llä. Tämäkin suunnitelma kohtasi saman kohtalon, sillä 16 km:n kohdalla en kääntynytkään kotia kohti, vaan jatkoin matkaani Vaasan rantoja pitkin. Pari kilometriä kotiovelta mittarissa oli 25 km ja tein kolmannen muutoksen reittiin ja suuntasin vielä vaihtoehtoiselle lisäkierrokselle.

Pisin lenkkini oli eiliseen saakka viime kesäinen 25 km ja päätin nyt katsoa, jos se 30 km menisi läpi. Menihän se. Suhteellisen helposti vielä.

Juomat loppuivat jo puolimatkassa (kun alkuperäinen suunnitelma oli lyhyempi), mutta yllättävän hyvin selvisin tuosta urakasta. Aikaa meni 5 minuuttia vaille 3 h. Ihan tyydyttävä tulos, kun ottaa huomioon, että suunnitelmani oli juosta hissukseen 16 km.

Näitä 30 km:n vetoja ajattelin tehdä muutaman nyt kesän ja syksyn aikana. Sellainen olo oli kotiovella, että tuohon päälle vetää sen puuttuvan 12 km vaikka väkisin. Nyt tuli jo hieman varmempi olo Amsterdamin maratonia silmällä pitäen. En tietenkään eilen juossut täysillä, joten se 30 km:n kohdalla iskevä seinä loisti vielä poissaolollaan. Emmeköhän me kohtaa viimeistään lokakuussa.

Ehkä Trikoomiehestä on sittenkin maratonin kesyttäjäksi.

Rauhallisen etenemisen ihanuus

Tavallisesti vihaan käsijarru päällä juoksemista. Sellaista kituuttamista, jota ei voi edes hyvällä omallatunnolla kutsua juoksemiseksi. Mutta viime viikon Cooper-testin ja puolimaratonin jälkeen eilinen palauttava ja hidas kymppi oli aivan jumalaisen ihana. Ei ollut kiire mihinkään. Sain jopa sykkeet kuriin ja tavoittelemani 140 keskisyke alittui.

Minun oli tarkoitus tehdä palauttava lenkki jo sunnuntaina, mutta kisassa kipeytynyt nilkka esti juoksun. Käveleminenkin sattui ja pelkäsin jo rikkoneeni paikat, mutta onneksi se vaikuttaa nyt olevan kunnossa.

Sunnuntaina piti siis turvautua vaihtoehtoiseen palautuslenkkiin. Ukko fillarin puikkoihin ja 4-vuotias painoksi lastenistuimeen istumaan. Heitin rauhallisen puolentoista tunnin ja runsaan 26 km lenkin. Ainakin jalat tuntuivat sen jälkeen hieman paremmilta.

Tänään aamupäivällä olin jälleen hierojan pahoinpideltävänä. Samalla nilkkoihin, pohkeisiin, takareisiin, lonkkiin ja alaselkään lyötiin taas neulat ja koko ukko käytiin laserpyssyllä läpi. Joku voi olla sitä mieltä, että tuo on huuhaata, mutta alan vähitellen uskomaan, että niistä voi olla apua. Piriformisvaivat ovat todellakin hellittäneet akupunktion jälkeen. Laserhoidosta en osaa tarkemmin vielä sanoa, mutta hierojan mukaan uusimmat tutkimukset kertovat, että laserhoito ennen kisaa parantaa suoritusta.

Laserhoito lisää kudosten aineenvaihduntaa, nopeuttaa kudosten uudistumisprosessia, tehostaa mikroverenkiertoa ja kiihdyttää immunologisia prosesseja. Näin kertoo herra Google.

Trikoomies ennätysvauhdissa

Tänään olikin sitten luvassa vuoden ensimmäinen puolimaraton. Repussa on nyt kolme puolikasta, joten tässähän tuntee ihan itsensä spesialistiksi. Sää kisapaikalla oli poutainen ja lämmin. Pähkäilin pitkään jos juoksisin lyhyt- tai pitkähihaisessa paidassa. Isot ovat murheet. Päädyin loppujen lopuksi valitsemaan jo päällä olleen pitkähihaisen paidan.

Minulla oli kisaan kaksi tavoitetta, A ja B. A oli mennä alle 1:40 ja B alle 1:45. Pidin kisan alussa ehkä hieman liian kovaa vauhtia, mutta juoksu tuntui silloin niin helpolta. Huomasin jo alkulämmittelyn aikana, että oikea nilkka tuntui vähän kipeältä, mutta en antanut sen vaikuttaa tavoitevauhtiini.

Ensimmäinen kymppi menikin suhteellisen kevyesti ja olin silloin 1:39 vauhdissa. Mutta sen jälkeen pohkeet alkoivat kramppaamaan, enkä siinä vaiheessa ymmärtänyt mistä se johtui. Yritin kuitenkin keskittyä pitämään kilometriaikani tavoitteiden mukaisina. Jossakin 13 km paikkeilla kohtasin paluukierrokselta tulleen kaverini ja huusinkin hänelle, että "ikkunassa ollaan".  Taisin pelästyttää hänet, sillä hän näytti tosi hämmentyneeltä.

17 km kohdalla tuli ehkä kisan raskain osuus. Olin juuri saavuttanut pari edessäni juossutta ja lähdin ohittamaan heitä. Sen jälkeen iski väsymys ja jalkoihin sattui, mutta yritin keskittyä ja jatkaa samaa vauhtia. Tässä vaiheessa kilometriaikani hieman tippuivat, mutta 20 km kohdalla sain jostakin ammennettua lisävoimia. Juoksin kiinni edessäni olleen juoksijan ja yritin vielä lyödä lämän tiskiin. Korvanapeissa soi sopivasti Europen The Final Countdown ja viimeinen kilometri taittui aikaan 4:32.

Maalissa kellot näyttivät aikaa 1:40:25, eli paransin edellistä ennätystäni 6 minuutilla. Olen todella tyytyväinen ja iloinen, mutta samalla kertaa minua jäi kismittämään tuo parikymmenen sekunnin "yliaika". Mitä jos... 1:30-alkuinen aika olisi ollut niin paljon hienompi juttu. Maalissa naamassani oli valkoista jauhetta ja mietin aluksi mitä se oli. Kaverini kertoi sen olevan suolaa ja pohkeiden kramppaamisen johtuvan siitä. Täytyy siis paneutua tuohon asiaan jatkossa paremmin.

Sykkeitä täytyisi myös yrittää saada hieman alas. Keskisykkeeni oli nyt 187 ja maksimit 200. Pitää saada lisää alavääntöä koneeseen.

Kolmen viikon kuluttua olisi luvassa Seinäjoella taas puolikas, mutta en taida silloin yrittää uutta ennätystehtailua. Viimeisillä kilometreillä tein jo salaa päätöksen, että en kuuna kullan valkeana lähde Seinäjoelle. Tämä ei ole kivaa. Mutta pyörsin jo sen salapäätöksen. Taidan ottaa sen ihan rauhallisena pitkänä lenkkinä, tai sitten en...

Trikoomies on nyt oma ennätysmies.

32 kirvelevää metriä

Tuon verran jäin tänään tavoitteestani ja see kirvelee.

Kävin nimittäin tänään radalla vetämässä virallisen Cooper-testin. 12 minuutin piinan jälkeen olin liikuttanut itseäni 2968 m. Olin asettanut itselleni tavoitteeksi "maagisen" 3000 m rajan, joten hieman jäi nyt hampaankoloon.

Syksyllä järjestetään uusi testi ja silloin tuon lukeman on alettava kolmosella.

Ikäiselleni miehelle (30–39) yli 2700 m suoritus on erinomainen, joten suunta on ainakin oikea.

> Cooper-testin taulukot

Lähdin muuten viime lauantaina kukonlaulun aikaan elämäni ensimmäiselle aamulenkille. Kokemus oli sen verran miellyttävä, että päätin lisätä "ohjelmaani" toukokuusta lähtien muutaman aamulenkin viikossa. Joku naapuri seisoi aamulehti kädessään ja katsoi minua kuin olisin karannut mielisairaalasta.

Lauantaina 26.4. onkin sitten vuorossa Kyrönjoki-maratonin puolikas, joten tämänpäiväinen oli ihan hyvä herättelytuokio ennen sitä.

Kohti uusia pettymyksiä.

Hiilarivarastojen tyhjennys

Olen silloin tällöin ostellut Juoksija-lehden irtonumeroita, mutta nyt tein poikkeuksen ja nappasin lehtihyllystä mukaani ruotsalaisen Runner's World -lehden. Se vaikuttikin todella hyvältä tietopaketilta ja kyseisessä numerossa oli hyvin juttua esim. puolimaratonista ja maratonista.

Lehdessä oli hieman juttua maratonille tankkaamisesta. Jos kisa on esim. lauantaina, niin helpointa olisi keskiviikosta perjantaihin syödä tavallista enemmän hiilareita. Tämä ei itsessään ollut edes minulle mikään uutinen, mutta tuon ohjeen jälkeen mainittiin vaihtoehtoisesta tankkausmenetelmästä.

Puhuttiin ns. hiilarityhjennyksestä, jossa tiistaina syödään tavallinen aamiainen ja sen jälkeen hiilareille pistetään periaatteessa stoppi. Niiden sijaan tulisi syödä enemmän salaattia, proteiineja ja rasvaa. Tiistaina tulisi myös tehdä viimeinen laadukas treeni ennen maratonia.

Ajatuksena tässä on se, että lihasten varastot tyhjennetään niihin kerääntyneistä hiilareista, eli glykogeeneistä. Tyhjennetyt lihakset reagoivat tähän varastoimalla hieman enemmän energiaa, kun hiilareiden tankkaus aloitetaan uudestaan. Tankkaamista ei aloiteta heti tiistain treenin jälkeen, vaan tyhjennys jatkuu keskiviikkoaamuun saakka, jolloin tulisi vetää vielä lenkki. Tämän jälkeen hiilareiden syönti alkaisi.

No tämä oli nyt epätieteelliselle juoksijalle aivan liian monimutkainen ja tieteelliseltä kuulostava menetelmä. Taidankin ehkä sittenkin mättää menemään makaronilaatikkoa ihan normaalin kaavan mukaan.

Onko sinulla kokemuksia tuosta hiilarityhjennyksestä? Kuulisin mielelläni lisää käytännön kokemuksista.

Kauden avauskilpailu takana

Kauden ensimmäinen kisa on nyt takana. Kävin vetämässä Mustasaaren juoksucupin Skatilan kympin ja käteen jäi oma kympin ennätys ja sääasema. Juokseminen kannattaa aina.

Viisarit pysähtyivät aikaan 44:31. Kaveri seisoi maalissa ja ihmetteli, miksi en vetänyt loppua täysillä. Jälkiviisaana voisin todeta, että 43-alkuinen aika olisi ollut mahdollinen, jos... Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon aikaan ja se lupaa hyvää kahden viikon kuluttua juostavaa Kyrönjoki-maratonin puolikasta ajatellen.

Pieneneä kuriositeettina voisin mainita, että olisin ollut kisan nopein.... nainen. :)

Piriformisvaivani ovat nyt hieman hellittäneet, sillä kävin torstaina taas hierojalla, joka hoiti takalistoani laserilla ja neuloilla. Kävin myös ostamassa foam rollerin ja muutamia tennispalloja. Viime viikolla istuinkin useina iltoina tennispallon päällä. Kipupistettä ei tarvitse erikseen etsiä, sen löytää heti ja kipu potkaisee kuin vihainen hevonen. Mutta tuo tennispallo on ollut todella tehokas vaivanlievittäjä, vaikka se on kivulias hoitokeinona.

Ajatukset pyörivät nyt jo 197 päivän päässä

Vaikka tuohon Amsterdamin kisaan on aikaa vielä ruhtinaalliset 197 päivää, niin tietyt asiat pyörivät nyt jo korvien välissä. Suurimmat kysymysmerkit ovat ruokailun ja tankkaamisen puolella. Kisa alkaa jo klo 9.30 aamulla, joten mihin aikaan aamupala tulisi syödä? Kun saan kellonajan selvitettyä olemme taas seuraavan ongelman edessä – mitä tulisi syödä?

Onneksi yksi asiakkaistani on maraton-guru ja hän on edustanut Suomea MM- ja EM-kisoissa, joten jonkinlaista kokemuspohjaa luulisi löytyvän. Päätin tässä asiassa nyt luottaa täysin sokeasti hänen oppeihinsa. If it works for her – it works for me?

Hän kommentoi asiaa näin:

Itse olen tankannut kisoihin aika maltillisesti. Hiilihydraattipainotteisen ruokavalion lisäksi olen tankannut tankkausaineella ke, to ja vielä vähän perjantaina aamupäivällä. Lauantai on ollut sitten "normipäivä", mutta olen välttänyt liian kuitu- sekä proteiinipainotteisia ruokia. Sunnuntaiaamuna on ollut varhainen aamupala: vaaleaa leipää, vähän puuroa, mehukeittoa ja kahvia.

Toivottavasti hotellin aamupalapöydässä on tarjolla kunnon rehellistä kaurapuuroa, eikä ainoastaan "huumepullia". Muussa tapauksessa Trikoomiehen pitää ottaa mukaansa Nalle neljän viljan puuroa.

Jos jollakin on esittää muita hyviä näkemyksiä tankkaamisesta ja ruokailusta, niin otan avomielin vinkkejä vastaan.

Toinen mieltäni askarruttava asia on pelko maratonin aikana tehtävistä "pusikkokäynneistä". Kuinka moni ensikertalainen joutuu pysähtymään kisan aikana heittämään vettä ja onko se yleistä? Tankkaaminen täytynee lopettaa ajoissa, mutta onko se ajoissa 1 h, 2, h tai 3 h ennen h-hetkeä?

En ole niin huolissani hiertymistä, sillä en ole tähän mennessä kärsinyt pitkilläkään lenkeillä niistä. Jotakin rasvanpoikasta ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi sivellä "herrasmiehen alueelle", kainaloihin, tisuihin jne.

Pitänee kuitenkin vielä hieman konsultoida herra Googlea aiheesta. Kuulemiin.

Mihin minä nyt lähdin mukaan...

Maanantaina 31.3. istuin ruokatunnilla koneen ääressä ja selasin Yle Areenaa. Ajattelin katsoa jonkin lyhyen pätkän samalla kun söin lounasta. Silmiini pompahti ohjelma nimeltään Juoksukouu – kohti unelmaa, jossa neljä kuntoilijaa asettavat tavoitteeksi juosta elämänsä ensimmäinen maratonin.

Katsoin ohjelman läpi ja aloin leikkimään ajatuksella, jos pyörtäisin sittenkin päätökseni ja osallistuisin elokuiselle Helsinki City Marathonile tai Vaasa maratonille. Se olisi eeppinen haaste ja näkisin, jos minusta olisi siihen. Kotikonnuilla järjestettävä Vaasa maraton putosi heti kättelyssä listalta pois, sillä minua ei rehellisesti sanottuna motivoi juosta neljä kierrosta tuttuja reittejä á 10,5 km. Ei kiitos.

Mainitsin asiasta kaverilleni, joka on jo juossut useamman maratonin ja ultrakisoja. Hänen mielestään se kuulosti hyvälle, onhan Helsinki City Marathon kuitenkin Suomen suurin juoksutapahtuma. Samassa hän kuitenkin heitti ilmaan kysymyksen, jos lähtisin kaveriksi Amsterdamin maratonille lokakuussa. Naureskelin ensin, mutta se alkoi yhtäkkiä tuntumaan loogisemmalta vaihtoehdolta.

Ulkomailla oleva kisa antaa lisämotivaatiota harjoitteluun. Se on myös itselle pieni bonus siitä, että on jaksanut väsyneenä vetää trikoot jalkaan ja suuntamaan pimeään marraskuiseen räntäsateeseen ilta toisensa perään. Haluan myös, että ensimmäinen maratonkisa (voi olla myös kertakokeilu) on ns. iso juttu, eli sillä on "venue". Maraton ulkomailla on myös taloudellisesti kotikisaa kalliimpi, joten sekin antaa lisävoimia olla antamatta periksi, vaikka kisan aikana tulee tuntumaan pahalta.

Summa summarum. Ilmoittauduin sitten asiaa pidempään miettimättä TCS Amsterdam Marathon -kisaan, joka juostaan sunnuntaina 19.10.2014. Varasin samalla lentoliput ja hotellin. Nyt ei auta muuta kuin harjoitella kovaa. Minulla on todella suuri kunnioitus maratonia kohtaan. Se ei ole mikään sunnuntailenkki, vaikka moni vähättelee sen kovuutta. Minulle se on iso asia ja pitkä matka.

Maaliin on pakko päästä. Se on ainoa tavoitteeni. No rehellisesti sanottuna minulla on myös aikatavoite, mutta sitä en viitsi tässä vaiheessa paljastaa. Kesän ja syksyn muutaman puolimaratonit tulevat toimimaan hyvinä harjoituskisoina maratonia silmällä pitäen. Aion kesällä myös tehdä muutamia 30 km lenkkejä testimielessä.

Pitäkää peukkuja – Trikoomies ei ihan tiedä mihin on oikein ryhtymässä.

Tervetuloa Trikoomiehen maailmaan

Kuka Trikoomies on?

Trikoomies on 34-vuotias kahden pienen pojan isä. Olen yrittäjä ja harrastuksiini kuuluvat myös autourheilu (ralli) sekä vanhat ajoneuvot.

Juoksuhistoriani

Avovaimoni osti minulle 2007 joululahjaksi Niken lenkkarit ja Nike/iPod-lähettimen. Lähdin innostuneena lenkkipoluille ja päätin aloittaa uuden elämän. Trikoomies oli iso mies.

Juoksu oli yhtä tuskaa. Yritin juosta lujaa, mutta jouduin pysähtymään jo muutaman sadan metrin jälkeen. En saanut henkeä, vatsaan koski, keuhkoihin koski ja tuntui siltä, kuin sisuskaluni olisivat tulossa kurkkua pitkin ylös. Miten tämä on jonkun mielestä rentouttavaa ja hauskaa?

Lenkkarit jäivät kaapin nurkkaan odottamaan parempia aikoja.

2012

Pikakelataan vajaa viisi vuotta eteenpäin. Olin käynyt ripeillä kävelylenkeillä koiran kanssa jo muutaman vuoden ajan. Lähdimme taas yhteiselle lenkille eräänä huhtikuisena iltana 2012. Minulla paloi käämit, kun jouduin vetämään koiraa perässäni (jollakin tyttökoiralla oli juoksuaika) ja käännyin takaisin kotiin. Koira sisälle ja juoksukengät jalkaan.

Ajattelin, että nyt kokeillaan katsoa kuinka pitkälle pääsen ennen kuin minun täytyisi pysähtyä. Pysähdyin vasta kotiovella. Olin juossut 5 km yhteenputkeen, olo oli kuin voittajalla. Nyt minulle alkoi hiljalleen valjeta tuo juoksemisen hauskuus. Olin koukussa yhden kerran jälkeen.

Pidensin hiljalleen lenkkejä ja syyskuussa juoksin jo 16 km vetoja. Osallistuin syyskuussa 2012 myös ensimmäiseen juoksukilpailuuni, 16 km BotniaKierros-maastojuoksukisaan, jossa aikani oli 1:21 ja risat. En seurannut harjoitusohjelmia tai paneutunut sen enempää juoksuun. Juoksin silloin kuin siltä tuntui ja yleensä yritin mennä kovaa. Mittariin ei 2012 kertynyt kuitenkaan kuin 300 km.

2013

Alkuvuodesta 2013 aloin leikitellä ajatuksella osallistua puolimaratonille. En kuitenkaan tehnyt päätöstä osallistumisesta vielä siinä vaiheessa. Kaaduin vuoden ensimmäisellä lenkillä valehtelematta 10 kertaa ja kävin heti seuraavana päivänä ostamassa Ice Bug -nastalenkkarit. Pito oli tajuton.

Juoksin yhden tai kaksi lenkkiä viikossa, kunnes maaliskuussa polvi kipeytyi tosi pahasti. Jouduin olemaan viisi viikkoa juoksematta. Tässä vaiheessa olin jo haudannut ajatuksen puolimaratonista. Kesällä kuitenkin aloin saada lisää kilometrejä taas alle ja päätin eräänä heinäkuisena iltana lähteä mökiltä pienelle iltalenkille. Juoksin loppujen lopuksi 25 km sinä iltana. Olo oli eufoorinen ja ilmoittauduin siltä istumalta elokuussa järjestetylle Mustasaaren puolimaratonille. Tein tosin varmaan kaikki mahdolliset virheet juuri ennen kisaa, kun olisi pitänyt tajuta ottaa rauhassa. Juoksin alle vielä testinä 21 km lenkin alle kaksi viikkoa ennen kisaa ja tein puutöitä edeltävällä viikolla, jonka ansiosta takareidet menivät täysin lukkoon. Yritin korjata tilannetta käymällä hierojalla, mutta se vain pahensi asiaa. Tyhmästä päästä kärsii koko keho.

Ensimmäinen puolimaraton oli tuskainen taival lähinnä takareisien kireyden ja pistosten vuoksi. Pääsin kuitenkin maaliin ajalla 1:47 ja risat. Tavoitteeni oli mennä alle kahden tunnin ja alitin tavoiteaikani lopulta aika hyvällä marginaalilla. Syyskuussa osallistuin Vaasa Maratonin puolikkaalle. Siellä juoksu tuntui paljon rennommalta ja helpommalta, missään vaiheessa ei ollut raskasta tai tehnyt kipeää. Aikani oli 1:46 tasan ja näin jälkikäteen ajateltuna, olisi 1:45 alitus ollut täysin realistinen.

Ajattelin kuitenkin, että puolimaratonit saavat riittää minulle. Maraton ei ole täyspäisen ihmisen juttu. Aiheesta lisää myöhemmin….

Lokakuussa lonkkani alkoi vaivaamaan. Ensimmäinen ajatukseni oli wau, ihan oikea urheiluvamma, minulla! Se tunne katosi yhtä nopeasti kuin tulikin, sillä jouduin olemaan seitsemän viikkoa juoksematta. Se söi miestä. Mikään ei tahtonut auttaa. Välillä en pystynyt edes makaamaan kyljelläni yöllä. Kävin lääkärissä ja nopea diagnoosi oli limapussin tulehdus. Kortisonipiikki lonkaan ja olisin muutaman päivän kuluttua taas mittaamassa asvalttia. Paskat kanssa. Jalka meni ihan jäykäksi ja kävelystä ei tahtonut tulla mitään. Lääkäri oli lyönyt piikin lihakseen eikä limapussiin. Tosin se limapussi ei ollut edes tulehtunut. Näin ollen päätin, että en ainakaan lääkäriltä enää hae apua.

Varasin ajan urheiluhierojalta ja hän huomasi heti, että pakaralihas ja piriformis olivat todella ärtyneitä ja kireinä. Kävin kolme kertaa hierottavana ja vaivat olivat poissa. Lähetin palautetta lääkärille ja yksityiselle sairaalalle (jolla on hyönteisen nimi), että voisivat hieman enemmän aikaa käyttää tutkimiseen, ennen kuin lyödään piikku jalkaan. Eivät vaivautuneet edes vastaamaan.

Seitsemän viikon tauon jälkeen lähdin varovasti taas liikkeelle, mutta heti joulukuussa aloin nostamaan kilometrimääriä. Vuoden lopussa mittarissa oli 650 km.

2014

Tammikuussa otin tavoitteekseni osallistua n. neljälle puolimaratonille 2014. Ajattelin myös, että nyt pitää ajan olla alle 1:45, mieluiten jopa 1:40. Huhtikuun lopussa olisi vuorossa Kyrönjoki-maraton. Katsotaan mihin aikaan viisarit pysähtyvät. En edelleenkään seuraa minkäänlaisia harjoitusohjelmia, mutta olen tänä vuonna yrittänyt hieman miettiä miten ja koska juoksen. Yritän esim. vetää pitkät lenkit matalilla sykkeillä. Minulla on hieman kierroskonetyyppinen pumppu, joten välillä tuntuu, että mummot tulevat rollaattoreilla ohi kun yritän juosta hiljaa.

Maaliskuussa päätin juosta myös yhden tehoharjoituksen. Vajaa 4 km täysillä. Näin ollen viikko-ohjelmaan kuuluu 16 km, 10 km ja 4 km lenkki. Olen vaihdellut tuon pitkän lenkin pituutta välillä, 21 km, 23 ja 25 km. Syksyinen piriformisvaiva on alkanut taas nostamaan päätänsä ja jouduin pitämään viikon tauon. Kävin hierojalla ja hän avasi alaselän ja pakaranalueen lukkoja. Hän hoiti myös aluetta akupunktioneuloilla ja laserilla. Vajaan kahden viikon kuluttua olisi tarkoitus käydä uusimassa hoito.

Mittarissa on nyt per maaliskuun loppu 330 km. Viime vuonna samaan aikaan määrä oli 105 km. Eli kaikkien taiteen sääntöjen mukaan myös jonkinlaista kehitystä olisi pitänyt tapahtua. Ilmoittauduin myös mukaan kotikunnan juoksucupiin, jossa on luvassa kisoja 5–21 km haitarissa. Mukaan mahtuu myös muutama Cooper-testi.

Mitä tapahtui maanantaina 31.3.2014, siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani….