Mies joka kaksi vuotta sitten ei olisi voinut kuvitella juoksevansa metriäkään, ilmoittautui juuri elämänsä ensimmäisellle maratonille.... ja joutui perumaan osallistumisensa.
Kaivoin eilen juoksukengät nurkasta ja pyyhin ne pölystä. 181 päivän odotus on ohi. 6 kk sitten en päässyt edes rappusia alas itkemättä – tänään oli päivä jolloin kokeiltaisiin jos reisiluun kaulan rasitusmurtuman esiaste on parantunut. Olin kuitenkin valmistautunut henkisesti siihen, että juoksutauko voisi vielä jatkua.
En olisi villeimmissäkään kuvitelmissani kesäkuussa uskonut, että marraskuussa poljen lumessa ja loskassa fillarilla yli 300 km. Mutta niin vaan tuli tehtyä. Loukkaantumisen jälkeen mittariin tuli lähes 1500 km. Autistisen tasaisesti keskiviikkoisin aina tunnin lenkki ja sunnuntaisin 2–3 tunnin lenkki.
Tänään aamulla jännitti niin hitosti. Ulkona oli pluskeli ja tiet aivan peilijäässä. Olin valinnut optimaalisen päivän comebackille. Usko Icebugeihin oli kuitenkin kova. Lähdin rauhallisesti liikenteeseen ja yritin tunnustella miltä jalka tuntui. En tuntenut kipua. Aikuisella miehellä tuli itku silmään – onnesta. Hymyilin koko matkan. Olin juosut 4 km!
Nyt pitää kuunnella kehoa ja ottaa rauhassa. Vanhasta muistista haluaisi heti lähteä vetämään 20 km lenkin. Mutta Trikoomies 2.0 ei sorru sellaiseen. Nyt pidennetään hissukseen lenkkien pituutta ja pidetään pyöräily mukana ohjelmassa. Ehkä 2012 talvella ostetut suksetkin pääsisivät ensi kertaa ladulle.
Kävin sitten onneksi viime perjantaina elektroneuromyografiassa, eli hermoratatutkimuksessa. Onneksi. Lähetteen tehnyt lääkäri piti sitä nyt hieman turhana, mutta halusin oman mielenrauhan vuoksi saada asiaan varmuuden. Oli sitten välillä hieman epämukava toimenpide, kun jalkaan työnnettiin ohuita neuloja joihin syötettiin sähköä. Välillä jalka sätki hervottomasti kuin kala veneen pohjalla.
Tulos? Hermoratatutkimuksen mukaan hermopinne ei selitä kaikkia vaivojani. Neurologin mukaan minun tulisi käydä magneettikuvauksessa. Soitinkin heti maanantaina lääkärille ja hän oli samaa mieltä saatuaan neurologin lausunnon. Nyt sain lähetteen magneettikuvaan. Oletin saavani ajan muutaman viikon kuluttua, joten yllätykseni oli melkoinen, kun aika löytyisi jo heti seuraavana päivänä, eli tiistaina. Kävin siis eilen iltapäivällä magneettikuvauksessa ja lausunnon sain tänään aamulla. Trikoomies työnnettiin koko komeudessaan sisään tuubiin. Alhaisimmat taajuudet saivat jännästi molemmat jalkani tärisemään ja sätkimään.
Magneettikuvauksen perusteella radiologi antoi seuraavan lausunnon. Vasemman reisiluukaulan rasitusosteopatia, jossa rasitusmurtumaa ei vielä ole kehittynyt.
Viimeinkin! Nyt kun tiedän varmuudella mikä minua vaivaa, niin ei tarvitse turhaan miettiä ja pähkäillä. Nyt seuraava askel onkin saada ortopedin lausunto tuosta. Sainkin jo ajan tälle päivälle. Toivottavasti saisin ainakin pyöräillä. Olisi kiva kuulla muilta saman diagnoosin saaneilta hieman toipumisajoista jne. Älkää pelätkö, kommentointi ei maksa mitään.
Takarajani Amsterdamin suhteen paukkui eilen. Yritin ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta ei sitä oikein juoksuksi voinut kutsua. Tuntui siltä kuin jalat olisivat eri paria. Tunsin heti kuinka sisäreisi kipeytyi, hermohan se siellä taas ilmoitteli olemassaolostaan.
Kävin tänään taas lääkärillä. Nervus cutaneus femoris lateralis -hermo ei välttämättä ole enää jumissa, mutta se on edelleen tulehtunut ja ärtynyt. Teksti oli karua. Puoli vuotta juoksutaukoa. Siis mitä? Tästä päivästä laskettuna? Ei onneksi, vaan heinäkuusta. Joten Trikoomies on nyt telakalla ensi vuoteen saakka. Ei vi**ta ollenkaan.
Perjantaina olisi luvassa vielä hermoratatutkimus. Onneksi oli vakuutus, on kuulema kallis tutkimus. Pistelevät neuloja ja kysyvät jos sattuu. Kuulostaa mukavalta.
Onneksi olin ottanut lentolippujen oston yhteydessä myös peruutusvakuutuksen, joten saan ainakin euroni takaisin.
Jatketaan ensi vuoden puolella. Nyt pitää saada palikat kasaan ja määritellä uudet haaveet ja haasteet. Vesijuoksua voisin harrastaa kolmesti viikossa ja pyöräillä saan mikäli se ei ärsytä hermoa. Jotakin on kyllä tehtävä, muuten hajoaa pää.
Joululahjaksi en toivo mitään muuta kuin terveen jalan.
Juokseva ystäväni Karperön Wilson Kirwa huomautti minulle ystävällisesti, että blogistani on tullut masentuneen juoksuharrastajan sairauskertomus. Sulkapalloileva kaksoiveljeni oli tehnyt saman observaation jo heinäkuussa. Näin tekstejä jälkikäteen katsoessani voin todeta poikien olevan oikeassa. Joten nyt tehdään mielialamuutos.
Huomasin jo tiistaina lääkäriltä lähtiessäni, että nyt oli tietty ilo palannut Trikoomiehen tekemiseen. Koko heinäkuu ja suuri osa elokuusta on mennyt mieli maassa. Töissäkin on nyt kivempaa, kun ei koko ajan tarvitse miettiä miten ja koska venyttelisin jalkaa.
Katselin 4-vuotiaan joukkotuhoaseeni kanssa miesten EM-maratonia lauantaina. Selitin hänelle, että tuollaiseen yhtä pitkään kilpailuun oli myös Isin ajatus osallistua. Samaan aikaan piikkipaikalla ollut puolalainen sippasi ja keskeytti. Poikani katsoi minua ja sanoi: Isin lajka (ei jalka) tulee kuntoon, Anton korjaa. Isi kyllä jaksaa. Isi menee lentokoneella sinne Hollantiin.
No perkele. Nyt oli vedettävä Teräsmiehen viitta harteille. En voisi tuottaa pojalleni pettymystä. Näillä korteilla mennään. Jos olen 1.9. juoksukunnossa, niin sitten mennään Amsterdamiin – vaikka väkisin.
Jouduin nielemään ylpeyteni ja nilkuttamaan lääkärille. Olen sanonut meneväni lääkärille vasta kun jalka roikkuu irtonaisena vieressä. Trikoomies – kaksinaamainen jonglööri.
Sunnuntaina kaikki tuntui hyvälle ja olin toivoa täynnä. Mutta mökiltä kotiin lähtiessä horjahdin venevajassa ja olin pudota veteen. Siinä samalla tapahtui taas jotain, sillä jännitin tietenkin lihakseni yrittäessäni pitää tasapainoni.
Jalka tahtoi taittua alle ja etu- ja sivureiteen säteili kipua. Se tuntui taas samalta kuin loukkaantumishetkellä. Olinko saanut Monopolin palaa heti takaisin lähtöruutuun -kortin?
Lääkäri tutki jalkaa ja taitteli sitä eri suuntiin. Annoin vikakuvauksen. Olin tohtori Googlea konsultoidessani löytänyt tietoa tilasta nimeltään Meralgia paresthetica. Kaikki nuo oireet täsmäsivät niin hyvin. Minulla oli myös ollut lievää tunnottomuutta yläreidessä (iholla). En kuitenkaan alkanut ohjaamaan lääkäriä tuohon suuntaan, vaan hän epäili sitä täysin itse. Sitä ennen lonkkani oli kuitenkin kuvattava, joten mars mars röntgeniin. Kuvissa ei näkynyt ongelmia, joten takaisin lääkärin puheille. Hän oli lähes varma tuosta diagnoosistaan ja pyysi minua nousemaan hoitopöydälle. Siitä sitten neulapelkoiselle Trikoomiehelle puudutuspiiki cutaneus femoris lateralis -hermoon. Ei tuntunut mukavalta. Mutta eipä enää satu jalkaan.
Mikä ihmeen parabolica?
Meralgia paraesthetica on nervus cutaneus femoris lateraliksen nivusseudun pinne. Tämä hermo on puhdas tuntohermo ja hermottaa reiden etu-ulkosivun. Hermo voi joutua pinteeseen tullessaan ingvinaaliligamentin ali tai yli reiden alueelle spina iliaca anteriorin läheltä. Normaalisti hermo kulkee lantion puolelta reiden etupinnalle ingvinaaligamentin alta noin senttimetrin suoliluun etuharjanteen mediaalipuolelta, mutta voi myös kulkea kyseisen ligamentin läpi tai yli ja jopa suoliluun etuharjanteen yli.
Oireet:
reiden etu- ja ulkosivulla tuntuva puutuminen, pistely ja polttava kipu
puhdas tuntohermo, sensorinen mononeuriitti
pahenee lonkan alueen liikkeistä - jopa kävely tai pitempi istuminen
Front of Thigh Numbness from Running - Femoral Nerve Entrapment
Ja Trikoomiehen tilan aiheutti?
Lääkärin mukaan harjoitusmäärien kasvattaminen on saanut aikaan reisilihasten nopean kasvun. Samalla nivustaive ei anna periksi ja tuo hermo jää puristuksiin. Nyt tulee sitten viikko täyslepoa ja Burana-kuuri (3x 600 mg kahdeksan päivän ajan). Etureittä ja nivusen aluetta (lonkankoukistaja) tulisi kuitenkin venytellä kevyesti koko ajan. Sen jälkeen pitäisi vielä ottaa rauhassa viikko. Eli näillä näkymin Amsterdam on förbi. Ottaa kyllä päähän niin satasella. Mutta samalla on nyt helpottunut olo, kun tähän monivammatapaukseen on tulossa onnellinen loppu. Pääsen ainakin jossain vaiheessa taas juoksemaan. Mutta ei sitä voi salata, pettymys on todella suuri. Tuntuu kuin puolen vuoden työ olisi vedetty vessasta alas.
Tunnun toistavani itseäni. Eli toiveeni päästä edes kokeilemaan juoksua ei toteutunut. Yritin lauantaina ottaa muutaman juoksuaskeleen ja tunsin heti lonkankoukistajassa pistävää kipua ja painetta. Se pysäytti ja pisti miettimään. Olin valmis lyömään hanskat tiskiin Amsterdamia ajatellen. Halusin vain olla yksin ja lähdin mieli maassa kahden tunnin kävelylle. Jalkaan sattui, mutta se ei minua enää haitannut. Olin tehnyt päätökseni.
Illalla pyysin kuitenkin huoltovarmuuspäällikköä hieromaan jalkaan Hot balsam -lämpövoidetta. Ihmettelin hieman miksi tuubi oli niin pieni. Saman valmistajan kylmägeeli on paljon isompi. No en tietenkään miehenä lukenut käyttöohjeita, vaan pyysin saada lisää kivasti lämmittävää ihmeainetta. Hieroin vielä lopuksi itse jalkaa ja pesin käteni. Menin nukkumaan ja..... heräsin yöllä klo 1 siihen kun jalkani oli kirjaimellisesti tulessa. Äkkiä mökin saunaan ja vettä jalan päälle. Käsikin oli tulessa. Vettä roiskui silmiin, joten hieroin tietenkin niitä nopeasti. Big no no. Nyt poltti myös silmissä. Lisää vettä. Tilanne rauhoittui. Onneksi en sohinut belsebubin kastiketta herrasmiehen alueelle. Kiipesin takaisin nukkumaan. Meni vartti ja jalka oli taas tulessa ja täynnä punaisia täpliä. Kiipesin alas ja varmaan juoksin (en muista) laiturille. Hyppäsin suoraan mereen ja istuin siellä muutaman minuutin. Kiipesin ylös ja menin nukkumaan. Aamulla katsoin tuubia ja siellä luki: jo muutama tippa antaa lämmittävän vaikutuksen
Olisiko kannattanut lukea ne ohjeet?
Aamulla ajattelin, että perkele, vielä ei anneta periksi. Jalka tuntui taas kävelyn jälkeen hieman paremmalta, joten kotiin tultuani lähdin 3 h:n ja 70 km:n fillarilenkille. Ostin viime viikolla myös kumisen fysionauhan ja aloin tällä viikolla tekemään sen avulla liikkuvuusharjoituksia. Se onkin osoittautunut todella hyväksi ostokseksi. Sen avulla saa jalan pysymään oikeassa asennossa ja sitä voi käyttää hyvin myös vastuksena.
Tiistaina kävin vetämässä jyrkkään ylämäkeen pitkin askelin tehtäviä harjoituksia. Olin lukenut tämän auttavan lonkankoukistajan vaivoihin. Kävellen tietenkin. Löysin myös muita hyviä venyttelyohjeita, joista yhdessä maataan 45° kulmassa vatsallaan ja nostetaan jalka ylös 3*30 sarjoissa. Se onkin tuntunut toimivalta.
Hah! Tuo on minun juttuni! Eli aina välillä lonkan kohdalta on kuulunut kova napsahdus ja se on myös tuntunut. Tämä viittaisi johonkin jännetulehdukseen. Löysin aiheesta sitten videoita, joissa tuota iliopsoasta hierotaan. Istuinkin eilen lähes tunnin sohvalla ja painelin ja hieroin sitä. Se teki todella kipeää, mutta huomasin heti ylös noustuani eron. Sivureiteen ja nivusiin ei enää säteillyt kipua. Menen huomenna vielä kerran hierojalle ja pyydän häntä jatkamaan sen hierontaa. Ajattelin myös syödä viikon Burana-kuurin, koska tuo iliopsoas on tulehtunut.
Asetin myös itselleni takarajan. Jos jalka ei ole siihen mennessä kunnossa, enkä pysty juoksemaan, niin perun osallistumiseni Amsterdamin maratonille. Nyt oli aika tehdä reality check. Jotenkin samalla tui vapautuneempi olo. Sinne asti on aivan turha lähteä puolikuntoisena. Takaraja on.... salaisuus.
Toiveeni päästä kokeilemaan juoksemista viime viikolla oli hieman ennenaikainen. Sunnuntaina suuntasinkin sitten kolmen tunnin ja 70 km:n pyörälenkille. Viivytystaistelua, mutta olettaisin sen kuitenkin toimivan jonkinlaisena kestävyyskunnon puolustuslinjana?
Maanantaina ahteri oli sen verran hellänä, että en edes vilkaissut pyörää vaan otin auton töihin. Iltapäivällä oli taas luvassa tapaaminen Bobin kanssa. Tällä kertaa keskityttiin lähes ainoastaan lonkankoukistajaan, nivuseen ja etureiteen. Minulle selvisi samalla, että Bob on myös fysioterapeutti. Nyt kävi kyllä Trikoomiehellä munkki.
Tiistaina taas toivoa täynnä kävelylenkille koiran kanssa. Vajaan 4 km:n matkaan tuhraantui lähes tunti. Lonkanseutu, nivuset ja etureisi kipeytyivät. Kipu säteili myös alas polven sisäpuolta kohti. En ollut enää toivoa täynnä. Nivuskipu huolestutti minua eniten. Mitä jos siellä onkin jokin "piilovirhe"?
Kotiin tultuani otin tennispallon ja aloin hieromaan sillä kipukohtia. Pyörittelin ja painelin. Nivuskipu hellittikin ja huokaisin helpotuksesta.
Keskiviikkona vasen jalka oli tietenkin aika hellänä tennispallomankeloinnin jäljiltä. Pyöräilin töihin ja kävelin vielä korttelin ympäri. Nyt ei enää kipeytynyt kuin sisäreisi. Hmmm.... Parin tunnin kuluttua taas korttelia kiertämään. Nyt kipeytyi myös IT-jänne. Se tuntui taas todella kireältä. Nyt oli taas usko koetuksella. Varasin ajan Bobille torstaiksi.
Venyttelin IT-jännettä ja tein jumppaliikkeitä kahvipöydän ääressä. Jos joku ulkopuolinen katselee ikkunasta sisään, niin Trikoomiehen toiminta täyttää taatusti mielisairauden kaikki tunnusmerkit. Sitten taas vähän toiminnallisia venyttelyitä ja jalan heilutteluita. Ovi auki ja taas korttelia kiertämään. Toivon kipinä syttyi – pieni sellainen, ei kauhean iso. Jalka tuntui lähes normaalilta. Meinasi itku tulla – ilosta. Tästä innostuneena tein pienen ylimääräisen lenkin kotiin polkiessani.
Torstaina IT-jänne oli taas kireä. Perkele. Katselin YouTubesta venyttelyohjeita. Löysin tämän videon. Kokeilin tuota seisten tehtävää venytystä. Jumalauta! IT-jänne muljahti jotenkin ja koko lonkka vapautui paineesta. Oli sitten niin outo tunne, että oksat pois. Pieni hymy hiipi kasvoilleni.
Iltapäivällä suuntasin sitten Bobin luo toivoa täynnä. Kerroin hänelle edistysaskeleesta ja päivitin vikakuvauksen. Tänään keskityttäisiin etu- ja sivureiteen. Bob otti kaapista ultraäänihoitolaitteen, siveli geeliä reidelleni ja antoi palaa. Ultraääni tuottaa syvälämpöä ja lisää verenkiertoa hoidettavalla alueella. Se pehmittää arpikudosta vaurioituneissa kudoksissa ja lihaksissa ja sillä hoidetaan myös tulehduksia ja turvotuksia. Tämän jälkeen Bob mankeloi etu- ja sivureisiä. Bob sanoi katsovansa lopussa vielä pakaraa ja alaselkää. Hän saikin jonkin jumin alaselässä niksautettua ja pakaran rentoutumaan. Kerroin Bobille, että alkaisin käymään hänen luonaan kerran kuukaudessa lihashuollossa. Bob ansaitsee erityskiitoksen. Hyvät naiset ja herrat, Heikki Autio!
Tänä aamuna sängystä noustessani en tuntenut jalassa enää minkäänlaista kipua. Se tuntui tavalliselta. Onko viiden viikon piina ohi? Viikonloppuna olisi ehkä tarkoitus käydä kokeilemassa miltä jalka tuntuu juostessa. Pidätän oikeuden muutoksiin ilman ennakkoilmoitusta.
Pitäkää peukkuja.
Ai niin, illalla juostaan Mustasaaren puolimaraton. Jos lähtisi kylmiltään kokeilemaan? Tai sitten ei. Nyt jos koskaan täytyy pitää pää kylmänä.
