En olisi villeimmissäkään kuvitelmissani kesäkuussa uskonut, että marraskuussa poljen lumessa ja loskassa fillarilla yli 300 km. Mutta niin vaan tuli tehtyä. Loukkaantumisen jälkeen mittariin tuli lähes 1500 km. Autistisen tasaisesti keskiviikkoisin aina tunnin lenkki ja sunnuntaisin 2–3 tunnin lenkki.
Tänään aamulla jännitti niin hitosti. Ulkona oli pluskeli ja tiet aivan peilijäässä. Olin valinnut optimaalisen päivän comebackille. Usko Icebugeihin oli kuitenkin kova. Lähdin rauhallisesti liikenteeseen ja yritin tunnustella miltä jalka tuntui. En tuntenut kipua. Aikuisella miehellä tuli itku silmään – onnesta. Hymyilin koko matkan. Olin juosut 4 km!
Nyt pitää kuunnella kehoa ja ottaa rauhassa. Vanhasta muistista haluaisi heti lähteä vetämään 20 km lenkin. Mutta Trikoomies 2.0 ei sorru sellaiseen. Nyt pidennetään hissukseen lenkkien pituutta ja pidetään pyöräily mukana ohjelmassa. Ehkä 2012 talvella ostetut suksetkin pääsisivät ensi kertaa ladulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoi