Tervetuloa Trikoomiehen maailmaan

Kuka Trikoomies on?

Trikoomies on 34-vuotias kahden pienen pojan isä. Olen yrittäjä ja harrastuksiini kuuluvat myös autourheilu (ralli) sekä vanhat ajoneuvot.

Juoksuhistoriani

Avovaimoni osti minulle 2007 joululahjaksi Niken lenkkarit ja Nike/iPod-lähettimen. Lähdin innostuneena lenkkipoluille ja päätin aloittaa uuden elämän. Trikoomies oli iso mies.

Juoksu oli yhtä tuskaa. Yritin juosta lujaa, mutta jouduin pysähtymään jo muutaman sadan metrin jälkeen. En saanut henkeä, vatsaan koski, keuhkoihin koski ja tuntui siltä, kuin sisuskaluni olisivat tulossa kurkkua pitkin ylös. Miten tämä on jonkun mielestä rentouttavaa ja hauskaa?

Lenkkarit jäivät kaapin nurkkaan odottamaan parempia aikoja.

2012

Pikakelataan vajaa viisi vuotta eteenpäin. Olin käynyt ripeillä kävelylenkeillä koiran kanssa jo muutaman vuoden ajan. Lähdimme taas yhteiselle lenkille eräänä huhtikuisena iltana 2012. Minulla paloi käämit, kun jouduin vetämään koiraa perässäni (jollakin tyttökoiralla oli juoksuaika) ja käännyin takaisin kotiin. Koira sisälle ja juoksukengät jalkaan.

Ajattelin, että nyt kokeillaan katsoa kuinka pitkälle pääsen ennen kuin minun täytyisi pysähtyä. Pysähdyin vasta kotiovella. Olin juossut 5 km yhteenputkeen, olo oli kuin voittajalla. Nyt minulle alkoi hiljalleen valjeta tuo juoksemisen hauskuus. Olin koukussa yhden kerran jälkeen.

Pidensin hiljalleen lenkkejä ja syyskuussa juoksin jo 16 km vetoja. Osallistuin syyskuussa 2012 myös ensimmäiseen juoksukilpailuuni, 16 km BotniaKierros-maastojuoksukisaan, jossa aikani oli 1:21 ja risat. En seurannut harjoitusohjelmia tai paneutunut sen enempää juoksuun. Juoksin silloin kuin siltä tuntui ja yleensä yritin mennä kovaa. Mittariin ei 2012 kertynyt kuitenkaan kuin 300 km.

2013

Alkuvuodesta 2013 aloin leikitellä ajatuksella osallistua puolimaratonille. En kuitenkaan tehnyt päätöstä osallistumisesta vielä siinä vaiheessa. Kaaduin vuoden ensimmäisellä lenkillä valehtelematta 10 kertaa ja kävin heti seuraavana päivänä ostamassa Ice Bug -nastalenkkarit. Pito oli tajuton.

Juoksin yhden tai kaksi lenkkiä viikossa, kunnes maaliskuussa polvi kipeytyi tosi pahasti. Jouduin olemaan viisi viikkoa juoksematta. Tässä vaiheessa olin jo haudannut ajatuksen puolimaratonista. Kesällä kuitenkin aloin saada lisää kilometrejä taas alle ja päätin eräänä heinäkuisena iltana lähteä mökiltä pienelle iltalenkille. Juoksin loppujen lopuksi 25 km sinä iltana. Olo oli eufoorinen ja ilmoittauduin siltä istumalta elokuussa järjestetylle Mustasaaren puolimaratonille. Tein tosin varmaan kaikki mahdolliset virheet juuri ennen kisaa, kun olisi pitänyt tajuta ottaa rauhassa. Juoksin alle vielä testinä 21 km lenkin alle kaksi viikkoa ennen kisaa ja tein puutöitä edeltävällä viikolla, jonka ansiosta takareidet menivät täysin lukkoon. Yritin korjata tilannetta käymällä hierojalla, mutta se vain pahensi asiaa. Tyhmästä päästä kärsii koko keho.

Ensimmäinen puolimaraton oli tuskainen taival lähinnä takareisien kireyden ja pistosten vuoksi. Pääsin kuitenkin maaliin ajalla 1:47 ja risat. Tavoitteeni oli mennä alle kahden tunnin ja alitin tavoiteaikani lopulta aika hyvällä marginaalilla. Syyskuussa osallistuin Vaasa Maratonin puolikkaalle. Siellä juoksu tuntui paljon rennommalta ja helpommalta, missään vaiheessa ei ollut raskasta tai tehnyt kipeää. Aikani oli 1:46 tasan ja näin jälkikäteen ajateltuna, olisi 1:45 alitus ollut täysin realistinen.

Ajattelin kuitenkin, että puolimaratonit saavat riittää minulle. Maraton ei ole täyspäisen ihmisen juttu. Aiheesta lisää myöhemmin….

Lokakuussa lonkkani alkoi vaivaamaan. Ensimmäinen ajatukseni oli wau, ihan oikea urheiluvamma, minulla! Se tunne katosi yhtä nopeasti kuin tulikin, sillä jouduin olemaan seitsemän viikkoa juoksematta. Se söi miestä. Mikään ei tahtonut auttaa. Välillä en pystynyt edes makaamaan kyljelläni yöllä. Kävin lääkärissä ja nopea diagnoosi oli limapussin tulehdus. Kortisonipiikki lonkaan ja olisin muutaman päivän kuluttua taas mittaamassa asvalttia. Paskat kanssa. Jalka meni ihan jäykäksi ja kävelystä ei tahtonut tulla mitään. Lääkäri oli lyönyt piikin lihakseen eikä limapussiin. Tosin se limapussi ei ollut edes tulehtunut. Näin ollen päätin, että en ainakaan lääkäriltä enää hae apua.

Varasin ajan urheiluhierojalta ja hän huomasi heti, että pakaralihas ja piriformis olivat todella ärtyneitä ja kireinä. Kävin kolme kertaa hierottavana ja vaivat olivat poissa. Lähetin palautetta lääkärille ja yksityiselle sairaalalle (jolla on hyönteisen nimi), että voisivat hieman enemmän aikaa käyttää tutkimiseen, ennen kuin lyödään piikku jalkaan. Eivät vaivautuneet edes vastaamaan.

Seitsemän viikon tauon jälkeen lähdin varovasti taas liikkeelle, mutta heti joulukuussa aloin nostamaan kilometrimääriä. Vuoden lopussa mittarissa oli 650 km.

2014

Tammikuussa otin tavoitteekseni osallistua n. neljälle puolimaratonille 2014. Ajattelin myös, että nyt pitää ajan olla alle 1:45, mieluiten jopa 1:40. Huhtikuun lopussa olisi vuorossa Kyrönjoki-maraton. Katsotaan mihin aikaan viisarit pysähtyvät. En edelleenkään seuraa minkäänlaisia harjoitusohjelmia, mutta olen tänä vuonna yrittänyt hieman miettiä miten ja koska juoksen. Yritän esim. vetää pitkät lenkit matalilla sykkeillä. Minulla on hieman kierroskonetyyppinen pumppu, joten välillä tuntuu, että mummot tulevat rollaattoreilla ohi kun yritän juosta hiljaa.

Maaliskuussa päätin juosta myös yhden tehoharjoituksen. Vajaa 4 km täysillä. Näin ollen viikko-ohjelmaan kuuluu 16 km, 10 km ja 4 km lenkki. Olen vaihdellut tuon pitkän lenkin pituutta välillä, 21 km, 23 ja 25 km. Syksyinen piriformisvaiva on alkanut taas nostamaan päätänsä ja jouduin pitämään viikon tauon. Kävin hierojalla ja hän avasi alaselän ja pakaranalueen lukkoja. Hän hoiti myös aluetta akupunktioneuloilla ja laserilla. Vajaan kahden viikon kuluttua olisi tarkoitus käydä uusimassa hoito.

Mittarissa on nyt per maaliskuun loppu 330 km. Viime vuonna samaan aikaan määrä oli 105 km. Eli kaikkien taiteen sääntöjen mukaan myös jonkinlaista kehitystä olisi pitänyt tapahtua. Ilmoittauduin myös mukaan kotikunnan juoksucupiin, jossa on luvassa kisoja 5–21 km haitarissa. Mukaan mahtuu myös muutama Cooper-testi.

Mitä tapahtui maanantaina 31.3.2014, siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani….