keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

32 kirvelevää metriä

Tuon verran jäin tänään tavoitteestani ja see kirvelee.

Kävin nimittäin tänään radalla vetämässä virallisen Cooper-testin. 12 minuutin piinan jälkeen olin liikuttanut itseäni 2968 m. Olin asettanut itselleni tavoitteeksi "maagisen" 3000 m rajan, joten hieman jäi nyt hampaankoloon.

Syksyllä järjestetään uusi testi ja silloin tuon lukeman on alettava kolmosella.

Ikäiselleni miehelle (30–39) yli 2700 m suoritus on erinomainen, joten suunta on ainakin oikea.

> Cooper-testin taulukot

Lähdin muuten viime lauantaina kukonlaulun aikaan elämäni ensimmäiselle aamulenkille. Kokemus oli sen verran miellyttävä, että päätin lisätä "ohjelmaani" toukokuusta lähtien muutaman aamulenkin viikossa. Joku naapuri seisoi aamulehti kädessään ja katsoi minua kuin olisin karannut mielisairaalasta.

Lauantaina 26.4. onkin sitten vuorossa Kyrönjoki-maratonin puolikas, joten tämänpäiväinen oli ihan hyvä herättelytuokio ennen sitä.

Kohti uusia pettymyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi