keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Ei niin nasta juttu

Tänään olisi luvassa 14 km:n maastokisa, Kuniledslöpet. Kisa juostaan kuulema mäkisessä maastossa ja pienillä metsäpoluilla. Jalatkin tulevat kastumaan. Tulen siis vilkuilemaan taakseni koko ajan, ettei sieltä tule väärässä paikassa ohi joku himojuoksija kädet heiluen. Samalla pitäisi sitten koko ajan katsoa eteensä tarkasti, ettei lennä nokalleen.

Suosittelivat kengiksi nastallisia maastojuoksukenkiä. Sellaisia minulla ei ole, mutta onhan minulla nastalliset Icebug PYTHO2 BUGrip -juoksukengät, joita siis käytän talvella. Olettaisin niiden toimivan tuollaisessa maastossa ainakin tavallisia lenkkareita paremmin?

Juoksin viime viikolla ehkä hieman liikaa. Kävin sunnuntaina vielä vetämässä toisen 21 km:n lenkin ja viikon kokonaissaldo oli 58 km. Kaksi pitkää lenkkiä muutaman päivän välein ei vielä tässä vaiheessa ollut välttämättä se optimaalisin vaihtoehto. Oikeille juoksijoille se varmaan ei ole ongelma, mutta taidan jättää tuon nyt yksittäiseksi kokeiluksi. Kävin eilen aamulla vetämässä 5 km:n aamulenkin, jotta saisin avattua tukkoisilta tuntuneet jalkani. Mutta ne tuntuvat kyllä edelleen raskailta.

Miten sitä jaksaisi nyt tänään väsyneillä jaloilla sitten vetää täyttä vauhtia. Ajattelin ensiksi juosta kisan ihan rauhallisesti, mutta kai se on utopistinen ajatus. Kyseessään on kuitenkin kilpailu, eikä treenilenkki. Kun laitetaan lappu rintaan, laitetaan myös lappu lattiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi