Kesäkuu paketissa

Nyt olisi sitten kesäkuun juoksut paketissa. Mittariin tuli 200 km, ja se koostui 16 lenkistä. Aikaisempi kuukausiennätykseni oli maaliskuulta (135 km). Mutta kyllä tuo nyt tuntuukin jaloissa, en voi väittää toisin. Juoksin tänään kuukauden tauon jälkeen asvaltilla. Heitin 10 km lenkin pienessä vesisateessa. 7,5 km kohdalla jouduin pysähtymään ja soittamaan poliisit, kun risteyksessä seikkaili eksynyt saksanpaimenkoira. Poliisit täräyttivät nopeasti paikalle ja ottivat karkurin talteen. Päivän hyvä työ siis tehty. Jatkoin matkaani ja samalla sade lakkasi. Nyt saunaan.

Heinäkuussa jatketaan. Tuli sopivasti kesäloma. Silloin on hyvin aikaa.... juosta!

Trikoomies eksyksissä

Osallistuin eilen Kunissa juostuun Kuniledslöpetiin, 14 km:n maastojuoksukisaan. Itse asiassa kisa muistutti enemmän mielestäni polkujuoksua. Tosin meikäläinen ei ole aikaisemmin polkujuoksua kokeillut, joten diagnoosini ei välttämättä ole ihan oikea.

Kisan ensimmäinen kilometri juostiin hiekkatiellä. Siinä vaiheessa kärki lähtikin jo erkanemaan omaksi ryhmäkseen. Sen jälkeen matka jatkui metsän puolella. Juoksin pari ensimmäistä kilometriä toisen kilpailijan perässä enkä päässyt millään ohi. Lopulta kaatuneen puun yli hypätessäni pääsin tekemään ohituksen. Vilkuilin muutaman kerran taakseni, mutta en enää parin sadan metrin jälkeen nähnyt kilpailijaa jonka olin juuri ohittanut.

Huomasin heti kisan alussa, että nyt mennään sitten sykkeet tapissa. Reitti oli todella haastava. Todella pientä ja kiemurtelevaa metsäpolkua, johon maakivet, puiden juuret ja kannot toivat oman lisämausteensa. Siinä joutui todellakin tekemään töitä, ettei vetäisi lippoja. Jos vetäisi, niin sitten tekisi kyllä kipeää.

Ensimmäisen juomapisteen jälkeen sain seuraavan edessäni juoksevan kilpailijan kiinni. Hän antoikin kiltisi tietä. Sen jälkeen en enää nähnyt yhtään juoksijaa ennen viimeistä kilometriä. Jouduin siis juoksemaan kisan lähes yksin. Vaikeaksi homman teki se, että jouduin välillä pysähtymään löytääkseni oikean reitin. Reitti oli merkattu punaisilla täplillä, jotka oli maalattu puihin. En pystynyt siis seuraamaan muita, vaan navigointivastuu oli itselläni. Muutaman kerran olin kyllä aivan hoomoilasena, kun en tiennyt mihin suuntaan olisi pitänyt juosta.

Pahimmat mäet menin melkein kävelyvauhtia. Oli kyllä sen verran nousua tällaiselle tasamaastossa tottuneelle tallaajalle.

Löysin mielestäni kuitenkin aika hyvän juoksurytmin, kun hyppelin kivien, kantojen ja juurien yli ja välissä. Välillä juostiin pitkospuilla, rämeessä, kallioilla ja aarniometsässä. Ihan mahtavuutta. Ensi vuonna on pakko päästä tuonne uudestaan. Uskon myös, että aikani tulee parantumaan, kun reitti on kutakuinkin tuttu. Ajattelin käydä juoksemassa sen nyt kesällä läpi uudestaan. 10+

Maalissa kellot pysähtyivät aikaan 1:13:38. Kilometrivauhtini oli luokkaa 5'16. Kaverini (Karperön Wilson Kirwa) juoksi kisan viime vuonna aikaan 1:14:00 (tosin rämeosuudet olivat viime vuonna hieman kosteammassa kunnossa), joten olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ei niin nasta juttu

Tänään olisi luvassa 14 km:n maastokisa, Kuniledslöpet. Kisa juostaan kuulema mäkisessä maastossa ja pienillä metsäpoluilla. Jalatkin tulevat kastumaan. Tulen siis vilkuilemaan taakseni koko ajan, ettei sieltä tule väärässä paikassa ohi joku himojuoksija kädet heiluen. Samalla pitäisi sitten koko ajan katsoa eteensä tarkasti, ettei lennä nokalleen.

Suosittelivat kengiksi nastallisia maastojuoksukenkiä. Sellaisia minulla ei ole, mutta onhan minulla nastalliset Icebug PYTHO2 BUGrip -juoksukengät, joita siis käytän talvella. Olettaisin niiden toimivan tuollaisessa maastossa ainakin tavallisia lenkkareita paremmin?

Juoksin viime viikolla ehkä hieman liikaa. Kävin sunnuntaina vielä vetämässä toisen 21 km:n lenkin ja viikon kokonaissaldo oli 58 km. Kaksi pitkää lenkkiä muutaman päivän välein ei vielä tässä vaiheessa ollut välttämättä se optimaalisin vaihtoehto. Oikeille juoksijoille se varmaan ei ole ongelma, mutta taidan jättää tuon nyt yksittäiseksi kokeiluksi. Kävin eilen aamulla vetämässä 5 km:n aamulenkin, jotta saisin avattua tukkoisilta tuntuneet jalkani. Mutta ne tuntuvat kyllä edelleen raskailta.

Miten sitä jaksaisi nyt tänään väsyneillä jaloilla sitten vetää täyttä vauhtia. Ajattelin ensiksi juosta kisan ihan rauhallisesti, mutta kai se on utopistinen ajatus. Kyseessään on kuitenkin kilpailu, eikä treenilenkki. Kun laitetaan lappu rintaan, laitetaan myös lappu lattiaan.

Juoksun kaksi ääripäätä

Kirjoitin tuossa aikaisemmin riittävän unen saannin merkityksestä ja pähkäilin, miten jalkapallon MM-kisat mahtavat mahtua yhtälöön. Eivät mahdu, ainakaan täysin. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä pakotin itseni pysymään hereillä, jotta voisin seurata Italian ja Englannin välisen ottelun. Nukahdin lopulta sohvalle joskus klo 3:n jälkeen ja hieman ennen klo 8 oli pakko kömpiä pystyyn. Ei vapaaehtoisesti, vaan "lyhytkasvuisten joukkotuhoaseiden" vuoksi.

Sitten illalla lähdin juoksemaan n. 10 km:n lenkkiä. Huh huh. Vaikka yritin juosta hiljaa, olin aivan finaalissa. Sytytys oli aivan liian myöhäisellä. Olo 11 km:n jälkeen oli todella voimaton ja minut valtasi infernaalinen väsymys. Okei, varmaan se edellisen viikon 31 km:n lenkki painoi vielä hieman jaloissa, mutta olen varma, että lyhyet yöunet olivat pääsyyllinen. Kokemuksia?

Nollasin tuon negatiivisen kokemuksen tiistaiaamuna, jolloin lähdin juoksemaan lyhyen 5 km:n aamulenkin. Lämpömittari näytti +4 °, joten shortsit ja lyhythihainen paita eivät olleet välttämättä optimaalinen ratkaisu. Käännyin kotipihalla takaisin ja hain fleecetakin. Sormet olivat ihan jäässä kotiin tullessani. Mutta fiilis oli aivan huippu.

Keskiviikkona olikin sitten luvassa taas viikon pitkä lenkki, jonka juoksin nyt 21 km:n mittaisena. Tässä päästäänkin nyt juoksun toiseen ääripäähän, eli nautinnollisuuteen. Näistä parin tunnin rauhallisista lenkeistä on tullut suosikkejani. Autopilotti päälle ja aivot irti järjestelmäväylästä. Jokin sairaus kai tämäkin on. Lienee selvää, että olen yrittänyt saada nukutuksi hieman enemmän. Olen siis jättänyt nuo yöllä tulevat ottelut väliin, ja välillä vain katsonut klo 22 alkaneiden otteluiden ensimmäisen puoliajan. Kaikkea ei voi saada.

Ensimmäinen suunnitelmallinen pitkä lenkki

Eilen oli sitten ohjelmassa ensimmäinen suunnitelmallinen pitkä lenkki. Aikaisemmin olen puolivahingossa lähtenyt pidentämään lenkkiä, mutta nyt olin valmistautunut siihen eri tavalla. Miten? Otin tarpeeksi vettä ja urheilujuomaa mukaan. Ulkona oli 24 astetta lämmintä ja aurinko porotti aika kivasti. Nappasin mukaan myös yhden geelin.

Tarkoituksenani oli juosta 22 km, joista ensimmäiset 14 km hitaampana ja sitten 8 km hieman nopeammassa tahdissa. 11 km kohdalla soitin kotiin ja kysyin huoltovarmuuspäälliköltä, jos voisin pidentää lenkin 30 km pituiseksi, kun juoksu tuntui hyvältä ja olin jo hyvässä vauhdissa. Lupa annettiin ja annoin mennä. Hörppäsin urheilujuomaa kilometrin välein. Se näytti toimivan hyvin. Ensimmäiset 20 km pidin tasaisen tappavaa 6 min/km -vauhtia. Ajatuksena oli kokeilla "väsyneenä" sitten kiristää tahtia. Se onnistui ihan kivasti ja loppu 11 km menikin 5:27 min/km.

Kun aloitin Metsäkallion kuntoradan kiertämisen, ei paikalla ollut muita. Mutta kun lähdin pois vajaa kolme tuntia sen jälkeen, oli ympärilleni kasattu suunnistuskisat. Juoksin loppukilometrit suunnistajien seassa ja yritin olla osumatta kehenkään.

Jalat tuntuvat yllättävän kevyiltä tänään. Olin odottanut niiden olevan raskaat ja jäykät. Ehkä töihin pyöräily auttoi hieman. Huomenna ajattelin käydä hierojalla. Lievä jalkojen pahoinpitely ja akupunktioneuloja piriformiksen pehmittämiseen.

Kadonneiden pullojen metsästys

Kelien lämmetessä viikoittaiset juoksumääräni ovat nousseet. Sain hieman puolivahingossa viime viikolla mittariin lähes 55 km, joista yli 50 soralla. Olen siis pitänyt lupaukseni yrittää vähentää asvaltilla juoksemista.

Tiistain 6 km maastokisan jälkeen ajattelin keskiviikkona käydä heittämässä 10 km rauhallisen lenkin uudessa suosikkipaikassani, eli Metsäkallion pururadalla. Tai se ei itse asiassa ole pururata, vaan sorapäällysteinen kuntorata. En tavallisesti ota 10 km lenkeille mukaan juotavaa, mutta lämpötilan ollessa aika korkea vielä illalla, tein poikkeuksen ja täytin kolme pientä pulloani vedellä ja heitin ne lantion ympärille.

Juoksin ensin lämmittelynä pienen lenkin metsäautoteitä pitkin ja suuntasin sen jälkeen pururadalle. Sinne päästyäni heitin kolme kierrosta ja otin sitten ensimmäiset hörpyt jäähdytysnestettä. Laittaessani pullon takaisin vyöhön huomasin, että vyöltä oli pudottanut kaksi pulloa. Jaahas. Tässä vaiheessa olin jo juossut 10 km, mutta jouduin siis lähtemään uusintakierrokselle pulloja metsästämään. Trikoomies pyöri ympäri pururataa juosten välillä oikeaa ja sitten vasenta laitaa pitkin. Ei löytynyt. Jano oli tässä vaiheessa todella kova ja päätin lähteä kotiinpäin. Saapuessani soratielle joka veisi kotiin, päätin kuitenkin vielä käydä katsomassa jos pullot olisivat pudonneet ihan lenkin alussa sinne metsäautotielle. Eivät olleet.

Onneksi tässä vaiheessa alkoi satamaan, joten sain hieman viilennettyä olotilaani. Yritin juosta suu auki ja kieli ulkona. Onneksi kukaan ei tullut vastaan, sillä olisin varmaan saanut suoran kyydityksen mielisairaalaan. Sen verran hullun näköistä touhu varmaan oli.

Harmittelin tapahtunutta ja kadonneita pulloja ja juoksin sitten kotiin. 10 km lenkkini oli täysin epähuomiossa ja puolivahingossa pidentynyt 22 km lenkiksi. Juoksin sisään ulko-ovesta ja suuntasin keittiöön. Join ison lasillisen vettä ja katselin keittiönpöytää. Siinähän ne olivat. Olin unohtanut ottaa ne mukaani. Myönnän, että siinä vaiheessa tuli vähän tyhmä olo...

Kello oli tässä vaiheessa 22.30 ja kävin ylikierroksilla. Söin, join, venyttelin ja katsoin telkkaria, mutta uni ei tahtonut tulla millään. Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä, että nämä myöhäiset pitkät lenkit eivät oikein sovi minulle, mutta ei sitä näköjään helpolla opi. Puolustuksekseni mainittakoon, että tämänkertainen oli vahinko...

Huonosti nukutun yön jälkeen olin sitten torstaina puolikuollut. Piiskasin kuitenkin itseni aamulla fillarin päälle ja pyöräilin töihin, vaikka houkutus ottaa auto oli todella suuri. Olin kuitenkin päättänyt pyöräillä töihin joka päivä viime viikolla. Illalla meninkin jo klo 20 nukkumaan, mutta olin perjantaiaamuna kuin uudestisyntynyt.

Lauantaina olikin sitten luvassa vuoden toinen mökkilenkki. En pidä intervallien juoksemisesta, se ei todellakaan ole minun juttuni. Mutta nyt yritin jonkinlaista hybridi-intervallijuoksua (tuollaista sanaa ei varmasti edes ole olemassa). Ensimmäiset 10 km menivät sellaista 5:50 kilometrivauhtia. Sen jälkeen aloin kiristämään tahtia ja juoksin 4:30, 4:00 / 4:20 vauhtia. Tämän jälkeen taas hieman rauhallisemmin 4:40 pari kilometriä ja sitten viimeinen kilometri venevajalle 4:15. Mittariin tuli siis 16 km ja olo oli taivaallinen sen jälkeen. Huoltovarmuuspäällikkö oli lämmittänyt saunan valmiiksi, joten sain astella löylyihin suoraan lenkin jälkeen.

Siihen päälle taas todella hyvin nukuttu yö ja olin sunnuntaina taas virtaa täynnä. Pitäisikö sitä yrittää juosta vielä neljäs lenkki? Kyllä ja klo 20.10 illalla ajattelin sitten käydä vetämässä ihan rauhallisen 4 km lenkin ennen klo 21 alkavaa Kanadan F1-kilpailua. Juoksin soratietä pitkin ja paluumatkalla katseeni siirtyi oikealle, siinä on Metsäkallion pururadalle vievä polku.... Vilkaisin kelloani ja totesin, että ehtisin hyvin juosta yhden kierroksen. Yhden kierroksen jälkeen ajattelin vielä, että jos nyt tykitän menemään ihan sukka syylärissä, niin ehdin vetää toisenkin. No ei siinä auttanut muu kuin antaa mennä. Kun pääsin pururadalta metsäpolkua pitkin pois, näytti kello lukemaa 20.56. Nyt tulisi kiire. Viimeinen kilometri menikin sitten ihan täysillä ja kotiin päästessäni formulat olivat jo lämmittelykierroksella. Aika tiukille veti, mutta se hyvää teki. Viikon viimeinen lenkki oli sitten lopulta 10 km pituinen.

Tällä viikolla pitääkin yrittää juosta rauhallisemmin. Viime viikolla oli useasti kiire. Huomasin myös, että ei niitä lepopäiviä välttämättä tarvitse pitää joka lenkin jälkeen. Yöllä levätään. Eli kunnon yöunet lenkin jälkeen, niin aamulla olet täynnä virtaa.

Torstaina 12.6. alkaa jalkapallon MM-kisat. Mitenhän niiden kunnon yöunien kanssa käy...

10 % parannus

Eilen kävin sitten vetämässä Mustasaaren juoksucupin Sulvan 6 km maastokisan. Viime vuonna aikani oli 28:22 ja nyt onnistuin parantamaan sitä n. 10 %:lla. En saanut lopullista aikaani vielä, mutta se on 25:4x, eli olen enemmän kuin tyytyväinen lähes 3 min parannukseen. Olin ajatellut 27 min ajan olevan mahdollinen ja nyt menin sitten alle 26 min. Jee, jotakin kehitystä on havaittavissa.

Mutta koville se otti. Olin jo 3 km paikkeilla antamassa periksi. Ihan oikeasti siis. Mietin heittäytyväni maahan, keksiväni jonkin kuvitteellisen vamman ja pitäväni jalasta kiinni huutaen samalla kivuissani. Mutta se olisi ollut heikkoa.

Aloitin ehkä hieman liian lujaa, sillä aikani oli puolessa välissä 12:1x. Ihmettelinkin lopussa kun juoksijoita tuli ohi vasemmalta ja oikealta. Mutta he olivatkin puolimatkalaisia, jotka juoksivat vain 3 km.

Kaverini kertoi reitillä olleen 60 metriä nousuja, eli 10 m/km. Mutta kun ei ole tottunut juoksemaan mäkisessä maastossa, niin se tuntui 600:lta metriltä. Vauhti tyssäsi aivan täydellisesti ylämäissä ja alamäissä joutui sitten jarruttelemaan, ettei lentäisi nutulleen. Ei ole helppoa kun ei osaa.

Sama kaveri lähti n. 2 min jälkeeni ja hän ohitti minut kisan lopussa. Uhosi jo lähdössä poimivansa minut ensimmäisellä kierroksella. No minähän vilkuilin taakseni minkä ehdin. Ammensin varmaan siitäkin lisävoimia.

Viimeiset puolitoista kilometriä tulin sykemittari rajoitinta vasten. Ei meinannut henki kulkea ja maalissa oli ihan fyysisesti huono olo. Fun they said? :)

Olin suunnitellut käyväni aamulla juoksemassa, mutta ei tehnyt mieli. Täräytinkin sitten fillarilla rauhallisesti töihin. Ehkä* sitä lähtisi illalla sitten lenkille.

*Trikoomies pidättää oikeuden mahdollisiin muutoksiin.