Rauhallisen etenemisen ihanuus

Tavallisesti vihaan käsijarru päällä juoksemista. Sellaista kituuttamista, jota ei voi edes hyvällä omallatunnolla kutsua juoksemiseksi. Mutta viime viikon Cooper-testin ja puolimaratonin jälkeen eilinen palauttava ja hidas kymppi oli aivan jumalaisen ihana. Ei ollut kiire mihinkään. Sain jopa sykkeet kuriin ja tavoittelemani 140 keskisyke alittui.

Minun oli tarkoitus tehdä palauttava lenkki jo sunnuntaina, mutta kisassa kipeytynyt nilkka esti juoksun. Käveleminenkin sattui ja pelkäsin jo rikkoneeni paikat, mutta onneksi se vaikuttaa nyt olevan kunnossa.

Sunnuntaina piti siis turvautua vaihtoehtoiseen palautuslenkkiin. Ukko fillarin puikkoihin ja 4-vuotias painoksi lastenistuimeen istumaan. Heitin rauhallisen puolentoista tunnin ja runsaan 26 km lenkin. Ainakin jalat tuntuivat sen jälkeen hieman paremmilta.

Tänään aamupäivällä olin jälleen hierojan pahoinpideltävänä. Samalla nilkkoihin, pohkeisiin, takareisiin, lonkkiin ja alaselkään lyötiin taas neulat ja koko ukko käytiin laserpyssyllä läpi. Joku voi olla sitä mieltä, että tuo on huuhaata, mutta alan vähitellen uskomaan, että niistä voi olla apua. Piriformisvaivat ovat todellakin hellittäneet akupunktion jälkeen. Laserhoidosta en osaa tarkemmin vielä sanoa, mutta hierojan mukaan uusimmat tutkimukset kertovat, että laserhoito ennen kisaa parantaa suoritusta.

Laserhoito lisää kudosten aineenvaihduntaa, nopeuttaa kudosten uudistumisprosessia, tehostaa mikroverenkiertoa ja kiihdyttää immunologisia prosesseja. Näin kertoo herra Google.

Trikoomies ennätysvauhdissa

Tänään olikin sitten luvassa vuoden ensimmäinen puolimaraton. Repussa on nyt kolme puolikasta, joten tässähän tuntee ihan itsensä spesialistiksi. Sää kisapaikalla oli poutainen ja lämmin. Pähkäilin pitkään jos juoksisin lyhyt- tai pitkähihaisessa paidassa. Isot ovat murheet. Päädyin loppujen lopuksi valitsemaan jo päällä olleen pitkähihaisen paidan.

Minulla oli kisaan kaksi tavoitetta, A ja B. A oli mennä alle 1:40 ja B alle 1:45. Pidin kisan alussa ehkä hieman liian kovaa vauhtia, mutta juoksu tuntui silloin niin helpolta. Huomasin jo alkulämmittelyn aikana, että oikea nilkka tuntui vähän kipeältä, mutta en antanut sen vaikuttaa tavoitevauhtiini.

Ensimmäinen kymppi menikin suhteellisen kevyesti ja olin silloin 1:39 vauhdissa. Mutta sen jälkeen pohkeet alkoivat kramppaamaan, enkä siinä vaiheessa ymmärtänyt mistä se johtui. Yritin kuitenkin keskittyä pitämään kilometriaikani tavoitteiden mukaisina. Jossakin 13 km paikkeilla kohtasin paluukierrokselta tulleen kaverini ja huusinkin hänelle, että "ikkunassa ollaan".  Taisin pelästyttää hänet, sillä hän näytti tosi hämmentyneeltä.

17 km kohdalla tuli ehkä kisan raskain osuus. Olin juuri saavuttanut pari edessäni juossutta ja lähdin ohittamaan heitä. Sen jälkeen iski väsymys ja jalkoihin sattui, mutta yritin keskittyä ja jatkaa samaa vauhtia. Tässä vaiheessa kilometriaikani hieman tippuivat, mutta 20 km kohdalla sain jostakin ammennettua lisävoimia. Juoksin kiinni edessäni olleen juoksijan ja yritin vielä lyödä lämän tiskiin. Korvanapeissa soi sopivasti Europen The Final Countdown ja viimeinen kilometri taittui aikaan 4:32.

Maalissa kellot näyttivät aikaa 1:40:25, eli paransin edellistä ennätystäni 6 minuutilla. Olen todella tyytyväinen ja iloinen, mutta samalla kertaa minua jäi kismittämään tuo parikymmenen sekunnin "yliaika". Mitä jos... 1:30-alkuinen aika olisi ollut niin paljon hienompi juttu. Maalissa naamassani oli valkoista jauhetta ja mietin aluksi mitä se oli. Kaverini kertoi sen olevan suolaa ja pohkeiden kramppaamisen johtuvan siitä. Täytyy siis paneutua tuohon asiaan jatkossa paremmin.

Sykkeitä täytyisi myös yrittää saada hieman alas. Keskisykkeeni oli nyt 187 ja maksimit 200. Pitää saada lisää alavääntöä koneeseen.

Kolmen viikon kuluttua olisi luvassa Seinäjoella taas puolikas, mutta en taida silloin yrittää uutta ennätystehtailua. Viimeisillä kilometreillä tein jo salaa päätöksen, että en kuuna kullan valkeana lähde Seinäjoelle. Tämä ei ole kivaa. Mutta pyörsin jo sen salapäätöksen. Taidan ottaa sen ihan rauhallisena pitkänä lenkkinä, tai sitten en...

Trikoomies on nyt oma ennätysmies.

32 kirvelevää metriä

Tuon verran jäin tänään tavoitteestani ja see kirvelee.

Kävin nimittäin tänään radalla vetämässä virallisen Cooper-testin. 12 minuutin piinan jälkeen olin liikuttanut itseäni 2968 m. Olin asettanut itselleni tavoitteeksi "maagisen" 3000 m rajan, joten hieman jäi nyt hampaankoloon.

Syksyllä järjestetään uusi testi ja silloin tuon lukeman on alettava kolmosella.

Ikäiselleni miehelle (30–39) yli 2700 m suoritus on erinomainen, joten suunta on ainakin oikea.

> Cooper-testin taulukot

Lähdin muuten viime lauantaina kukonlaulun aikaan elämäni ensimmäiselle aamulenkille. Kokemus oli sen verran miellyttävä, että päätin lisätä "ohjelmaani" toukokuusta lähtien muutaman aamulenkin viikossa. Joku naapuri seisoi aamulehti kädessään ja katsoi minua kuin olisin karannut mielisairaalasta.

Lauantaina 26.4. onkin sitten vuorossa Kyrönjoki-maratonin puolikas, joten tämänpäiväinen oli ihan hyvä herättelytuokio ennen sitä.

Kohti uusia pettymyksiä.

Hiilarivarastojen tyhjennys

Olen silloin tällöin ostellut Juoksija-lehden irtonumeroita, mutta nyt tein poikkeuksen ja nappasin lehtihyllystä mukaani ruotsalaisen Runner's World -lehden. Se vaikuttikin todella hyvältä tietopaketilta ja kyseisessä numerossa oli hyvin juttua esim. puolimaratonista ja maratonista.

Lehdessä oli hieman juttua maratonille tankkaamisesta. Jos kisa on esim. lauantaina, niin helpointa olisi keskiviikosta perjantaihin syödä tavallista enemmän hiilareita. Tämä ei itsessään ollut edes minulle mikään uutinen, mutta tuon ohjeen jälkeen mainittiin vaihtoehtoisesta tankkausmenetelmästä.

Puhuttiin ns. hiilarityhjennyksestä, jossa tiistaina syödään tavallinen aamiainen ja sen jälkeen hiilareille pistetään periaatteessa stoppi. Niiden sijaan tulisi syödä enemmän salaattia, proteiineja ja rasvaa. Tiistaina tulisi myös tehdä viimeinen laadukas treeni ennen maratonia.

Ajatuksena tässä on se, että lihasten varastot tyhjennetään niihin kerääntyneistä hiilareista, eli glykogeeneistä. Tyhjennetyt lihakset reagoivat tähän varastoimalla hieman enemmän energiaa, kun hiilareiden tankkaus aloitetaan uudestaan. Tankkaamista ei aloiteta heti tiistain treenin jälkeen, vaan tyhjennys jatkuu keskiviikkoaamuun saakka, jolloin tulisi vetää vielä lenkki. Tämän jälkeen hiilareiden syönti alkaisi.

No tämä oli nyt epätieteelliselle juoksijalle aivan liian monimutkainen ja tieteelliseltä kuulostava menetelmä. Taidankin ehkä sittenkin mättää menemään makaronilaatikkoa ihan normaalin kaavan mukaan.

Onko sinulla kokemuksia tuosta hiilarityhjennyksestä? Kuulisin mielelläni lisää käytännön kokemuksista.

Kauden avauskilpailu takana

Kauden ensimmäinen kisa on nyt takana. Kävin vetämässä Mustasaaren juoksucupin Skatilan kympin ja käteen jäi oma kympin ennätys ja sääasema. Juokseminen kannattaa aina.

Viisarit pysähtyivät aikaan 44:31. Kaveri seisoi maalissa ja ihmetteli, miksi en vetänyt loppua täysillä. Jälkiviisaana voisin todeta, että 43-alkuinen aika olisi ollut mahdollinen, jos... Olen kuitenkin tyytyväinen tuohon aikaan ja se lupaa hyvää kahden viikon kuluttua juostavaa Kyrönjoki-maratonin puolikasta ajatellen.

Pieneneä kuriositeettina voisin mainita, että olisin ollut kisan nopein.... nainen. :)

Piriformisvaivani ovat nyt hieman hellittäneet, sillä kävin torstaina taas hierojalla, joka hoiti takalistoani laserilla ja neuloilla. Kävin myös ostamassa foam rollerin ja muutamia tennispalloja. Viime viikolla istuinkin useina iltoina tennispallon päällä. Kipupistettä ei tarvitse erikseen etsiä, sen löytää heti ja kipu potkaisee kuin vihainen hevonen. Mutta tuo tennispallo on ollut todella tehokas vaivanlievittäjä, vaikka se on kivulias hoitokeinona.

Ajatukset pyörivät nyt jo 197 päivän päässä

Vaikka tuohon Amsterdamin kisaan on aikaa vielä ruhtinaalliset 197 päivää, niin tietyt asiat pyörivät nyt jo korvien välissä. Suurimmat kysymysmerkit ovat ruokailun ja tankkaamisen puolella. Kisa alkaa jo klo 9.30 aamulla, joten mihin aikaan aamupala tulisi syödä? Kun saan kellonajan selvitettyä olemme taas seuraavan ongelman edessä – mitä tulisi syödä?

Onneksi yksi asiakkaistani on maraton-guru ja hän on edustanut Suomea MM- ja EM-kisoissa, joten jonkinlaista kokemuspohjaa luulisi löytyvän. Päätin tässä asiassa nyt luottaa täysin sokeasti hänen oppeihinsa. If it works for her – it works for me?

Hän kommentoi asiaa näin:

Itse olen tankannut kisoihin aika maltillisesti. Hiilihydraattipainotteisen ruokavalion lisäksi olen tankannut tankkausaineella ke, to ja vielä vähän perjantaina aamupäivällä. Lauantai on ollut sitten "normipäivä", mutta olen välttänyt liian kuitu- sekä proteiinipainotteisia ruokia. Sunnuntaiaamuna on ollut varhainen aamupala: vaaleaa leipää, vähän puuroa, mehukeittoa ja kahvia.

Toivottavasti hotellin aamupalapöydässä on tarjolla kunnon rehellistä kaurapuuroa, eikä ainoastaan "huumepullia". Muussa tapauksessa Trikoomiehen pitää ottaa mukaansa Nalle neljän viljan puuroa.

Jos jollakin on esittää muita hyviä näkemyksiä tankkaamisesta ja ruokailusta, niin otan avomielin vinkkejä vastaan.

Toinen mieltäni askarruttava asia on pelko maratonin aikana tehtävistä "pusikkokäynneistä". Kuinka moni ensikertalainen joutuu pysähtymään kisan aikana heittämään vettä ja onko se yleistä? Tankkaaminen täytynee lopettaa ajoissa, mutta onko se ajoissa 1 h, 2, h tai 3 h ennen h-hetkeä?

En ole niin huolissani hiertymistä, sillä en ole tähän mennessä kärsinyt pitkilläkään lenkeillä niistä. Jotakin rasvanpoikasta ajattelin kuitenkin varmuuden vuoksi sivellä "herrasmiehen alueelle", kainaloihin, tisuihin jne.

Pitänee kuitenkin vielä hieman konsultoida herra Googlea aiheesta. Kuulemiin.

Mihin minä nyt lähdin mukaan...

Maanantaina 31.3. istuin ruokatunnilla koneen ääressä ja selasin Yle Areenaa. Ajattelin katsoa jonkin lyhyen pätkän samalla kun söin lounasta. Silmiini pompahti ohjelma nimeltään Juoksukouu – kohti unelmaa, jossa neljä kuntoilijaa asettavat tavoitteeksi juosta elämänsä ensimmäinen maratonin.

Katsoin ohjelman läpi ja aloin leikkimään ajatuksella, jos pyörtäisin sittenkin päätökseni ja osallistuisin elokuiselle Helsinki City Marathonile tai Vaasa maratonille. Se olisi eeppinen haaste ja näkisin, jos minusta olisi siihen. Kotikonnuilla järjestettävä Vaasa maraton putosi heti kättelyssä listalta pois, sillä minua ei rehellisesti sanottuna motivoi juosta neljä kierrosta tuttuja reittejä á 10,5 km. Ei kiitos.

Mainitsin asiasta kaverilleni, joka on jo juossut useamman maratonin ja ultrakisoja. Hänen mielestään se kuulosti hyvälle, onhan Helsinki City Marathon kuitenkin Suomen suurin juoksutapahtuma. Samassa hän kuitenkin heitti ilmaan kysymyksen, jos lähtisin kaveriksi Amsterdamin maratonille lokakuussa. Naureskelin ensin, mutta se alkoi yhtäkkiä tuntumaan loogisemmalta vaihtoehdolta.

Ulkomailla oleva kisa antaa lisämotivaatiota harjoitteluun. Se on myös itselle pieni bonus siitä, että on jaksanut väsyneenä vetää trikoot jalkaan ja suuntamaan pimeään marraskuiseen räntäsateeseen ilta toisensa perään. Haluan myös, että ensimmäinen maratonkisa (voi olla myös kertakokeilu) on ns. iso juttu, eli sillä on "venue". Maraton ulkomailla on myös taloudellisesti kotikisaa kalliimpi, joten sekin antaa lisävoimia olla antamatta periksi, vaikka kisan aikana tulee tuntumaan pahalta.

Summa summarum. Ilmoittauduin sitten asiaa pidempään miettimättä TCS Amsterdam Marathon -kisaan, joka juostaan sunnuntaina 19.10.2014. Varasin samalla lentoliput ja hotellin. Nyt ei auta muuta kuin harjoitella kovaa. Minulla on todella suuri kunnioitus maratonia kohtaan. Se ei ole mikään sunnuntailenkki, vaikka moni vähättelee sen kovuutta. Minulle se on iso asia ja pitkä matka.

Maaliin on pakko päästä. Se on ainoa tavoitteeni. No rehellisesti sanottuna minulla on myös aikatavoite, mutta sitä en viitsi tässä vaiheessa paljastaa. Kesän ja syksyn muutaman puolimaratonit tulevat toimimaan hyvinä harjoituskisoina maratonia silmällä pitäen. Aion kesällä myös tehdä muutamia 30 km lenkkejä testimielessä.

Pitäkää peukkuja – Trikoomies ei ihan tiedä mihin on oikein ryhtymässä.

Tervetuloa Trikoomiehen maailmaan

Kuka Trikoomies on?

Trikoomies on 34-vuotias kahden pienen pojan isä. Olen yrittäjä ja harrastuksiini kuuluvat myös autourheilu (ralli) sekä vanhat ajoneuvot.

Juoksuhistoriani

Avovaimoni osti minulle 2007 joululahjaksi Niken lenkkarit ja Nike/iPod-lähettimen. Lähdin innostuneena lenkkipoluille ja päätin aloittaa uuden elämän. Trikoomies oli iso mies.

Juoksu oli yhtä tuskaa. Yritin juosta lujaa, mutta jouduin pysähtymään jo muutaman sadan metrin jälkeen. En saanut henkeä, vatsaan koski, keuhkoihin koski ja tuntui siltä, kuin sisuskaluni olisivat tulossa kurkkua pitkin ylös. Miten tämä on jonkun mielestä rentouttavaa ja hauskaa?

Lenkkarit jäivät kaapin nurkkaan odottamaan parempia aikoja.

2012

Pikakelataan vajaa viisi vuotta eteenpäin. Olin käynyt ripeillä kävelylenkeillä koiran kanssa jo muutaman vuoden ajan. Lähdimme taas yhteiselle lenkille eräänä huhtikuisena iltana 2012. Minulla paloi käämit, kun jouduin vetämään koiraa perässäni (jollakin tyttökoiralla oli juoksuaika) ja käännyin takaisin kotiin. Koira sisälle ja juoksukengät jalkaan.

Ajattelin, että nyt kokeillaan katsoa kuinka pitkälle pääsen ennen kuin minun täytyisi pysähtyä. Pysähdyin vasta kotiovella. Olin juossut 5 km yhteenputkeen, olo oli kuin voittajalla. Nyt minulle alkoi hiljalleen valjeta tuo juoksemisen hauskuus. Olin koukussa yhden kerran jälkeen.

Pidensin hiljalleen lenkkejä ja syyskuussa juoksin jo 16 km vetoja. Osallistuin syyskuussa 2012 myös ensimmäiseen juoksukilpailuuni, 16 km BotniaKierros-maastojuoksukisaan, jossa aikani oli 1:21 ja risat. En seurannut harjoitusohjelmia tai paneutunut sen enempää juoksuun. Juoksin silloin kuin siltä tuntui ja yleensä yritin mennä kovaa. Mittariin ei 2012 kertynyt kuitenkaan kuin 300 km.

2013

Alkuvuodesta 2013 aloin leikitellä ajatuksella osallistua puolimaratonille. En kuitenkaan tehnyt päätöstä osallistumisesta vielä siinä vaiheessa. Kaaduin vuoden ensimmäisellä lenkillä valehtelematta 10 kertaa ja kävin heti seuraavana päivänä ostamassa Ice Bug -nastalenkkarit. Pito oli tajuton.

Juoksin yhden tai kaksi lenkkiä viikossa, kunnes maaliskuussa polvi kipeytyi tosi pahasti. Jouduin olemaan viisi viikkoa juoksematta. Tässä vaiheessa olin jo haudannut ajatuksen puolimaratonista. Kesällä kuitenkin aloin saada lisää kilometrejä taas alle ja päätin eräänä heinäkuisena iltana lähteä mökiltä pienelle iltalenkille. Juoksin loppujen lopuksi 25 km sinä iltana. Olo oli eufoorinen ja ilmoittauduin siltä istumalta elokuussa järjestetylle Mustasaaren puolimaratonille. Tein tosin varmaan kaikki mahdolliset virheet juuri ennen kisaa, kun olisi pitänyt tajuta ottaa rauhassa. Juoksin alle vielä testinä 21 km lenkin alle kaksi viikkoa ennen kisaa ja tein puutöitä edeltävällä viikolla, jonka ansiosta takareidet menivät täysin lukkoon. Yritin korjata tilannetta käymällä hierojalla, mutta se vain pahensi asiaa. Tyhmästä päästä kärsii koko keho.

Ensimmäinen puolimaraton oli tuskainen taival lähinnä takareisien kireyden ja pistosten vuoksi. Pääsin kuitenkin maaliin ajalla 1:47 ja risat. Tavoitteeni oli mennä alle kahden tunnin ja alitin tavoiteaikani lopulta aika hyvällä marginaalilla. Syyskuussa osallistuin Vaasa Maratonin puolikkaalle. Siellä juoksu tuntui paljon rennommalta ja helpommalta, missään vaiheessa ei ollut raskasta tai tehnyt kipeää. Aikani oli 1:46 tasan ja näin jälkikäteen ajateltuna, olisi 1:45 alitus ollut täysin realistinen.

Ajattelin kuitenkin, että puolimaratonit saavat riittää minulle. Maraton ei ole täyspäisen ihmisen juttu. Aiheesta lisää myöhemmin….

Lokakuussa lonkkani alkoi vaivaamaan. Ensimmäinen ajatukseni oli wau, ihan oikea urheiluvamma, minulla! Se tunne katosi yhtä nopeasti kuin tulikin, sillä jouduin olemaan seitsemän viikkoa juoksematta. Se söi miestä. Mikään ei tahtonut auttaa. Välillä en pystynyt edes makaamaan kyljelläni yöllä. Kävin lääkärissä ja nopea diagnoosi oli limapussin tulehdus. Kortisonipiikki lonkaan ja olisin muutaman päivän kuluttua taas mittaamassa asvalttia. Paskat kanssa. Jalka meni ihan jäykäksi ja kävelystä ei tahtonut tulla mitään. Lääkäri oli lyönyt piikin lihakseen eikä limapussiin. Tosin se limapussi ei ollut edes tulehtunut. Näin ollen päätin, että en ainakaan lääkäriltä enää hae apua.

Varasin ajan urheiluhierojalta ja hän huomasi heti, että pakaralihas ja piriformis olivat todella ärtyneitä ja kireinä. Kävin kolme kertaa hierottavana ja vaivat olivat poissa. Lähetin palautetta lääkärille ja yksityiselle sairaalalle (jolla on hyönteisen nimi), että voisivat hieman enemmän aikaa käyttää tutkimiseen, ennen kuin lyödään piikku jalkaan. Eivät vaivautuneet edes vastaamaan.

Seitsemän viikon tauon jälkeen lähdin varovasti taas liikkeelle, mutta heti joulukuussa aloin nostamaan kilometrimääriä. Vuoden lopussa mittarissa oli 650 km.

2014

Tammikuussa otin tavoitteekseni osallistua n. neljälle puolimaratonille 2014. Ajattelin myös, että nyt pitää ajan olla alle 1:45, mieluiten jopa 1:40. Huhtikuun lopussa olisi vuorossa Kyrönjoki-maraton. Katsotaan mihin aikaan viisarit pysähtyvät. En edelleenkään seuraa minkäänlaisia harjoitusohjelmia, mutta olen tänä vuonna yrittänyt hieman miettiä miten ja koska juoksen. Yritän esim. vetää pitkät lenkit matalilla sykkeillä. Minulla on hieman kierroskonetyyppinen pumppu, joten välillä tuntuu, että mummot tulevat rollaattoreilla ohi kun yritän juosta hiljaa.

Maaliskuussa päätin juosta myös yhden tehoharjoituksen. Vajaa 4 km täysillä. Näin ollen viikko-ohjelmaan kuuluu 16 km, 10 km ja 4 km lenkki. Olen vaihdellut tuon pitkän lenkin pituutta välillä, 21 km, 23 ja 25 km. Syksyinen piriformisvaiva on alkanut taas nostamaan päätänsä ja jouduin pitämään viikon tauon. Kävin hierojalla ja hän avasi alaselän ja pakaranalueen lukkoja. Hän hoiti myös aluetta akupunktioneuloilla ja laserilla. Vajaan kahden viikon kuluttua olisi tarkoitus käydä uusimassa hoito.

Mittarissa on nyt per maaliskuun loppu 330 km. Viime vuonna samaan aikaan määrä oli 105 km. Eli kaikkien taiteen sääntöjen mukaan myös jonkinlaista kehitystä olisi pitänyt tapahtua. Ilmoittauduin myös mukaan kotikunnan juoksucupiin, jossa on luvassa kisoja 5–21 km haitarissa. Mukaan mahtuu myös muutama Cooper-testi.

Mitä tapahtui maanantaina 31.3.2014, siitä lisää seuraavassa kirjoituksessani….