tiistai 19. elokuuta 2014

Hermot jumissa

 
Jouduin nielemään ylpeyteni ja nilkuttamaan lääkärille. Olen sanonut meneväni lääkärille vasta kun jalka roikkuu irtonaisena vieressä. Trikoomies – kaksinaamainen jonglööri.

Sunnuntaina kaikki tuntui hyvälle ja olin toivoa täynnä. Mutta mökiltä kotiin lähtiessä horjahdin venevajassa ja olin pudota veteen. Siinä samalla tapahtui taas jotain, sillä jännitin tietenkin lihakseni yrittäessäni pitää tasapainoni.

Jalka tahtoi taittua alle ja etu- ja sivureiteen säteili kipua. Se tuntui taas samalta kuin loukkaantumishetkellä. Olinko saanut Monopolin palaa heti takaisin lähtöruutuun -kortin?

Lääkäri tutki jalkaa ja taitteli sitä eri suuntiin. Annoin vikakuvauksen. Olin tohtori Googlea konsultoidessani löytänyt tietoa tilasta nimeltään Meralgia paresthetica Kaikki nuo oireet täsmäsivät niin hyvin. Minulla oli myös ollut lievää tunnottomuutta yläreidessä (iholla). En kuitenkaan alkanut ohjaamaan lääkäriä tuohon suuntaan, vaan hän epäili sitä täysin itse. Sitä ennen lonkkani oli kuitenkin kuvattava, joten mars mars röntgeniin. Kuvissa ei näkynyt ongelmia, joten takaisin lääkärin puheille. Hän oli lähes varma tuosta diagnoosistaan ja pyysi minua nousemaan hoitopöydälle. Siitä sitten neulapelkoiselle Trikoomiehelle puudutuspiiki cutaneus femoris lateralis -hermoon. Ei tuntunut mukavalta. Mutta eipä enää satu jalkaan.

Mikä ihmeen parabolica?

Meralgia paraesthetica on nervus cutaneus femoris lateraliksen nivusseudun pinne. Tämä hermo on puhdas tuntohermo ja hermottaa reiden etu-ulkosivun. Hermo voi joutua pinteeseen tullessaan ingvinaaliligamentin ali tai yli reiden alueelle spina iliaca anteriorin läheltä. Normaalisti hermo kulkee lantion puolelta reiden etupinnalle ingvinaaligamentin alta noin senttimetrin suoliluun etuharjanteen mediaalipuolelta, mutta voi myös kulkea kyseisen ligamentin läpi tai yli ja jopa suoliluun etuharjanteen yli.

Oireet:

  • reiden etu- ja ulkosivulla tuntuva puutuminen, pistely ja polttava kipu
  • puhdas tuntohermo, sensorinen mononeuriitti
  • pahenee lonkan alueen liikkeistä - jopa kävely tai pitempi istuminen



Front of Thigh Numbness from Running - Femoral Nerve Entrapment


Ja Trikoomiehen tilan aiheutti?

Lääkärin mukaan harjoitusmäärien kasvattaminen on saanut aikaan reisilihasten nopean kasvun. Samalla nivustaive ei anna periksi ja tuo hermo jää puristuksiin. Nyt tulee sitten viikko täyslepoa ja Burana-kuuri (3x 600 mg kahdeksan päivän ajan). Etureittä ja nivusen aluetta (lonkankoukistaja) tulisi kuitenkin venytellä kevyesti koko ajan. Sen jälkeen pitäisi vielä ottaa rauhassa viikko. Eli näillä näkymin Amsterdam on förbi. Ottaa kyllä päähän niin satasella. Mutta samalla on nyt helpottunut olo, kun tähän monivammatapaukseen on tulossa onnellinen loppu. Pääsen ainakin jossain vaiheessa taas juoksemaan. Mutta ei sitä voi salata, pettymys on todella suuri. Tuntuu kuin puolen vuoden työ olisi vedetty vessasta alas.

4 kommenttia:

  1. Mites tässä kävi? Menikö ohi? Itselläni on luultavasti sama vaiva ja on pirun kipeä, Lyricaa menee.

    VastaaPoista
  2. Miten tarina päättyy? Vahva epäilys, että täälläkin sama ongelma

    VastaaPoista
  3. Tähän ei ole näköjään enää palattu. Olisi kiva tietää miten kävi sillä itsellä taitaa olla sama homma.

    VastaaPoista
  4. Millaisia oireita sinulla on? Kiva olisi jutella NS kohtalotovereiden kanssa;)

    VastaaPoista

Kommentoi